Neljä rohingyapakolaisten koulua tuhoutui paloissa Bangladeshissa – Unicefin mukaan kyse tuhopoltoista

LK1901 Bangladesh tulipalo
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 19.01.2021 11:27

MTV UUTISET – STT

Bangladeshissa neljä rohingyalapsille tarkoitettua koulua on tuhoutunut tulipaloissa, kertoivat viranomaiset tiistaina. 

Liekkien nielemissä koulurakennuksissa ei palohetkillä ollut ketään. 

Pakolaisleireillä sijainneet koulut olivat YK:n lastenjärjestön Unicefin perustamia. Järjestön mukaan palot olivat tahallaan sytytettyjä.

Bangladeshin pakolaiskomissaari Razwan Hayat on puolestaan sanonut uskovansa, etteivät palot olleet tahallisia. Hänen mukaansa koulut oli rakennettu heikosta ja helposti syttyvästä materiaalista. 

– Tutkimme asiaa, mutta uskomme, että kyseessä oli onnettomuus, hän sanoi. 

Unicef on ilmoittanut tutkivansa yhteistyökumppaneidensa kanssa palojen aiheuttamia tuhoja ja rakentavansa koulut uudestaan pikaisesti. 

Tuoreimmat aiheesta

Bangladesh