Nelostie avattu Viitasaarella kolarin jälkeen – kuljettaja nukahti rattiin

poliisi kuvituskuva 2
Paikalla tapahtui aamulla nokkakolari, kun pohjoisesta päin tulevan auton kuljettaja oli nukahtanut rattiin. Lehtikuva
Julkaistu 11.03.2017 11:17

MTV UUTISET - STT

Nelostie on avattu Viitasaaren Mustasuon kohdalla Keski-Suomessa, kertoo pelastuslaitos.

Paikalla tapahtui aamulla nokkakolari, kun pohjoisesta päin tulevan auton kuljettaja oli nukahtanut rattiin, kertoo päivystävä palomestari Kim Suokas. 

Kuljettaja oli huomannut olevansa vastaantulijoiden kaistalla. Hän oli yrittänyt väistää vastaantulevaa autoa, mutta ei ollut ehtinyt. 

Toisessa kolariautossa oli kuljettaja ja yksi matkustaja. Kaikki kolme ihmistä kuljetettiin tarkastukseen, Suokas sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa