Verkossa kiertää video, joka on medialähteiden mukaan kuvattu vuonna 2019 Yhdysvaltain merivoimien USS Omaha -aluksella San Diegon rannikolla.
Videolla näkyy pyöreä esine, joka näyttää lentävän ja leijuvan meren yläpuolella. Tämän jälkeen se katoaa mereen.
Fox News kirjoittaa Pentagonin tiedottajan vahvistaneen, että video on Yhdysvaltain laivaston henkilökunnan tallentama.
Videolla kuuluu ihmetteleviä kommentteja esineen kadotessa mereen: "Hei, sehän menee lähelle. Se roiskahti veteen!"
New York Post kertoo, että video on kuvattu kännykkäkameralla laivan taistelukeskuksessa. Laivaston lähde kertoo lehdelle, että kyseessä on aluksen salaiseksi luokiteltu paikka, jossa kännyköiden pitäminen on kiellettyä.
Videon julkisti ensin dokumentaristi, videokuvaaja Jeremy Corbel. Hänen mukaansa sukellusvene olisi käynyt myöhemmin etsimässä veteen kadonnutta esinettä, mutta mitään ei löytynyt.
Tarkkaa tietoa videon tiimoilta ei ole saatavilla, joten materiaali on omiaan kutkuttamaan mielikuvitusta. Pentagonin mukaan video on kuitenkin laivaston henkilökunnan kuvaama:
– Voin vahvistaa, että video on Yhdysvaltain laivaston henkilökunnan kuvaama ja siinä näkyvä UAPTF (lentävä esine) sisältyy käynnissä oleviin tutkimuksiin, kommentoi Pentagonin tiedottaja Susan Gough The Debrief-julkaisulle.
0:58
Lue myös: Mitä sinä näet tässä? Laivasto kuvasi videon oudosta esineestä taivaalla – Pentagon vahvistaa: Kyseessä aito ufo-video
New York Postin mukaan videon kuvaamishetkellä kolme San Diegon alueella ollutta sotalaivaa raportoivat useista tunnistamattomista ilmahavainnoista.