New Yorkin vankikarkureita pidetään hyvin vaarallisina ja epätoivoisina. Molemmat karkureista ovat tuomittuja murhaajia.
Viikonloppuna vankilasta karanneet Richard Matt ja David Sweat ovat molemmat tuomittuja murhaajia.
Matt tuomittiin kolmesta murhasta, kidnappauksesta ja kahdesta ryöstöstä hänen hakattua kuoliaaksi kidnappaamansa mies vuonna 1997. Vuorokauden kestäneen pahoinpitelyn jälkeen Matt paloitteli uhrinsa ja heitti jokeen. Hänelle luettiin vähintään 25 vuoden tuomio.
Vuonna 1986 hän karkasi vankilasta Erie Countyssa. Jäätyään kiinni hänet siirrettiin korkean turvallisuusluokituksen vankilaan New Yorkin Elmiraan. Hän suoritti tuomionsa ja vapautui vuonna 1990.
Sweat istui New Yorkissa elinkautista, murhattuaan apulaisseriffin vuonna 2002. Sweat tovereineen ampui uhriaan 22 kertaa ja ajoi autolla vielä tämän päältä. Raa’asta tekotavasta huolimatta Sweatiä pidetään amerikkalaismediassa pyhäkoulupoikana Richard Mattiin verrattuna.
Vankilassa molemmat vangit istuivat hyväkäytöksisille vangeille varatulla osastolla. Osaston vangit ovat kaikki suorittaneet tuomionsa ilman kurinpito-ongelmia. Osaston etuihin kuuluu esimerkiksi pöytäliedet ja jääkaapit selleissä, kertoo 35 vuotta vankilassa työskennellyt Rich Plumadore.
Erittäin vaarallinen ja taitava manipuloija
Entinen rikoskumppani Lee Bates kuvailee Richard Mattia pahuuden ruumiillistumaksi. Bates, joka näki Mattin murhaavan kidnappaamansa miehen vuonna 1997, kertoi näkemänsä olleen hirvittävää.
– Kidutus olisi luultavasti liian kiltti sana kuvailemaan hänen tekojaan, Bates sanoo CNN:lle.
Bates kertoi CNN:lle myös tietävänsä Mattin käyttäneen paljon aikaa viimeisimmän pakonsa suunnitteluun.
– Hän on erittäin ovela ja vaarallinen mies. Hän on myös mestari manipuloija ja saa ystäviä erittäin helposti, Bates kertoo.
Tutkinnassa on pidetty todennäköisenä, että Matt käytti hurmurin taitojaan saadakseen vankilassa työskentelevän naispuolisen henkilön puolelleen.
Gabriel DiBernardo, joka toimi johtavana tutkijana murhassa josta Matt tuomittiin, sanoo, ettei ollut yllättynyt kuultuaan paosta.
DiBernardo uskoo, että Mattilla oli suurempi rooli paossa ja sen suunnittelussa, kuin Sweatillä.