Jääkiekon NHL:n kauden 2019–20 pudotuspelivaihe käynnistyy toden teolla lauantaina 1. elokuuta, mutta joukkueet palaavat jo tiistai-illasta alkaen kaukaloon ensimmäisten harjoituspelien osalta.
Harjoitusotteluiden ensimmäisenä pelipäivänä kohtaavat Philadelphia ja Pittsburgh, Montreal ja Toronto sekä Calgary ja Edmonton. Näistä ensimmäinen ottelu starttaa kello 23 Suomen aikaa. Keskiviikon vilkkaana pelipäivänä Florida ja Tampa Bay kohtaavat jo kello 19.
Ennen pudotuspelejä karsintakierros ja kärkijoukkueiden sijoitussarja
Lauantaina 1. elokuuta käynnistyvissä tosipeleissä kummassakin konferenssissa kahdeksan joukkuetta karsii aluksi pääsystä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Ottelupareista mennään kolmella voitolla jatkoon.
Tämän jälkeen karsintakierroksen voittajia odottavat sekä idässä että lännessä runkosarjan neljä parhaiten sijoittunutta joukkuetta. Nämä pelaavat samanaikaisesti karsintakierroksen kanssa yksinkertaisen lohkovaiheen, jonka sijoitusten perusteella määräytyy niiden järjestys pudotuspelikaavioon.
Lännessä nämä playoffseissa jo varmasti mukana olevat joukkueet ovat St. Louis, Colorado, Vegas ja Dallas. Idässä vastaavat neljä parasta ovat Boston, Tampa Bay, Washington ja Philadelphia. Jos joukkueet päätyvät lohkoissa tasapisteisiin, järjestyksen määrittelee runkosarjan pisteprosentti.
Tästä eteenpäin mennään tutulla kaaviolla, jossa molemmissa konferensseissa jäljellä on kahdeksan joukkuetta eli neljä otteluparia. Nämä sarjat pelataan NHL:stä tutulla paras seitsemästä -kaavalla. Jatkoon pääsee siis neljällä voitolla.
Pelipaikkakuntia on kaksi: idässä kaikki pelit pelataan Torontossa ja lännessä Edmontonissa. Kaikki konferenssien finaalit ja kauden huipentavat Stanley Cupin loppuottelut pelataan Edmontonissa. Pelaajat asustelevat tartuntariskejä vältellen Edmontonissa neljässä hotellissa, Torontossa kahdessa.
Päivämäärät pudotuspeleille
Ennen tosipelien alkua jokainen mukana olevista 24 joukkueesta pelaa yhden harjoitusottelun. Nämä alkavat tiistaina 28. heinäkuuta kolmella ottelulla ja jatkuvat kolmen päivän ajan.
Pudotuspelien karsintakierroksen kamppailut käynnistyvät lauantaina 1. elokuuta, ja kierros on ohi viimeistään 9. päivänä. Konferenssien neljän parhaan joukkueen sijoituspelit pelataan puolestaan samoihin aikoihin 2.–9.8.
Ottelut on porrastettu alkamisaikojen osalta niin, että tv-katsojille riittää katsottavaa läpi illan – Suomen tapauksessa läpi yön.
Playoffsien ensimmäinen kierros starttaa 11. elokuuta ja toinen kierros viimeistään 25. elokuuta riippuen ottelusarjojen päättymistahdista. Edmontonissa pelattavat konferenssifinaalit käynnistyvät 8. syyskuuta ja Stanley Cup -finaalit 22. syyskuuta.
Kauden mestari on selvillä viimeistään 4. lokakuuta.