Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa neljä kautta pelannut Naisleijonien hyökkääjä Emma Nuutinen siirtyy Kiekko-Espoon liigajoukkueen riveihin.
Nuutisen ja Kiekko-Espoon välinen sopimus kestää tammikuun loppuun asti. Nuutinen on pelannut yliopistovuosiaan ennen viisi kautta espoolaisessa Bluesissa.
– Olen innoissani, kun pääsen tekemään paluuvisiitin Espooseen, Nuutinen sanoo seuran tiedotteessa.
Nuutinen, 23, pääsee pelaamaan samassa joukkueessa Kiekko-Espoon vakiokalustoon kuuluvan 18-vuotiaan Sofia-siskonsa kanssa.
– Odotan pelejä, varsinkin, jos pääsemme ”Soffen” kanssa tekemään tuhoa.
NHL huomasi kikat
Jääkiekkoliiga NHL ihasteli vasta Emma Nuutisen kikkailua ja jakoi Käpylän urheilupuistossa kuvatun videon 6,2 miljoonalle Twitter-seuraajalleen. Nuutinen veivasi pätkällä kiekon jalkojen välistä, pyörähti ympäri ja saatteli sen ilmaveivillä maaliin.
Nuutinen on naputellut aiemmin kotoisessa pääsarjassa 86 runkosarjaotteluun tehot 78+87=165 ja 38 pudotuspeliotteluun pisteet 24+22=46. Hänellä on kolme Suomen mestaruutta, MM-hopea, kaksi MM-pronssia ja yksi olympiapronssi.