NHL:ssä vakava loukkaantuminen – venäläispuolustaja vietiin paareilla kaukalosta

Tampa Bay Lightningin ja New York Rangersin välisessä NHL-ottelussa nähtiin ikävä tilanne, kun Tampa Bayn Mihail Sergatshov loukkaantui.

Loukkaantuminen sattui, kun Sergatshov yritti taklata laidan läheisyydessä Rangersin Alexis Lafrenierea, joka kuitenkin jysäytti jykevän vastataklauksen venäläispakkiin. Sergatshov kaatui taklauksen voimasta jalkansa päälle ja makaamaan tuskaisena jäälle.

Lopulta Sergatshov jouduttiin viemään kaukalosta paareilla.

Rangers voitti ottelun lopulta 3–1. Pelin jälkeen kummankin joukkueen ajatukset olivat kuitenkin Sergatshovin luona.

– Sellaisena kaverina, joka on itsekin käynyt tuon läpi, tuota oli vaikea, vaikea katsoa, Tampa Bayn tähtihyökkääjä Steve Stamkos toteaa NHL-toimittaja Dan Rosenin mukaan.

– Sitä on pahoillaan hänen puolestaan ja rukoilee vain parasta, mutta selvästikään tuo ei näyttänyt hyvältä, tähtipakki Victor Hedman sanoo.

Myös Rangers-leirissä oltiin huolestuneita Sergatshovista.

– Tuollaista ei ikinä halua nähdä. Olen nähnyt muutaman kerran. Olen ollut kerran yksi heistä. Siinä tulee tavallaan avuttomuuden tunne. Tuntematon on kaikkein pelottavinta. Ajattelemme kaikki häntä, Rangers-puolustaja Jacob Trouba sanoo The Athletic -toimittaja Peter Baughin mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat