Jääkiekon NHL:n Columbus Blue Jacketsin maalivahti Elvis Merzlikins teki kunniaa 24-vuotiaana menehtyneelle joukkuetoverilleen Matiss Kivlenieksille pelaamalla hänen nimeä ja numeroa kantavalla pelipaidalla. Nyt hän kertoo ESPN:lle kohtalokkaan illan tapahtumista.
Merzlikins ja Kivlenieks olivat joukkuetoveruuden, maalivahtiuden ja maanmiehien lisäksi läheisiä ystäviä. Merzlikins kertoo, että Kivlenieks oli hänelle kuin pikkuveli. Molemmat olivat juhlimassa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää tyttöystävineen maalivahtivalmentaja Manny Legacen perheen luona.
Merzlikins oli ajatellut kysyvänsä samana iltana ystävältään, jos hän haluaisi olla lapsensa kummisetä. Ilta päättyi kuitenkin tragediaan, kun ilotulite osui Kivlenieksiin, joka menehtyi onnettomuuden seurauksena.
– Seisoin vaimoni vierellä, kun yhtäkkiä vihreä väri tuli meitä kohti. Alkoi paniikki, ihmiset juoksivat taloon ja samalla huomasin koiramme olevan poissa. Lähdin etsimään sitä ja huomasin jonkun makavan maassa, Merzlikins kertoi.
Hän tunnisti heti ystävänsä.
– Kivlenieks näytti ensisilmäyksen perusteella voivan hyvin. En näe mitään vammoja, kaikki näytti olevan kunnossa, Merzlikins jatkoi.
Ensisilmäyksen arvio muuttui kuitenkin nopeasti, kun Merzlikins huomasi ystävänsä olevan shokissa ja kamppailevan hengityksensä kanssa.
– Yritin rauhoittaa häntä, koska hänen suurin pelkonsa oli, ettei voisi enää pelata jääkiekkoa. Sanoin, että hän on saattanut saada aivotärähdyksen. Jatkoin hänen kanssaan keskustelemista samalla kun hän taisteli hengityksensä kanssa, Merzlikins sanoo.
Ambulanssi saapui paikalle neljä minuuttia hälytyksen tekemisen jälkeen. Kivlenieksiä lähdettiin viemään pikaisesti sairaalaan. Merzlikins otti oman autonsa ja ajatteli seuraavansa ambulanssia. Hän ei ehtinyt ajaa kauas, kun lääkärit ilmoittivat, että Kivlenieks oli kuollut ennen kuin ambulanssi ehti lähteä paikalta.
– En pystynyt hengittämään, halusin oksentaa. Minulla oli kädessäni hänen lompakkonsa ja pudotin sen, Merzlikins kertoo.
Kivlenieksin äiti Astrida ei ymmärrä englantia, joten poliisin mielestä oli parasta, että Merzlikins kertoisi asiasta hänelle.
– Silloin se iski minuun. 45 minuuttia sitten join viiniä. Sitten pidin häntä sylissäni ja suutelin jo kuollutta ruumista, ja nyt minun piti soittaa hänen äidilleen ja kertoa, että hänen poikansa on kuollut, Merzlikins sanoo.
Merzlikins kirjoitti syyskuussa viiden vuoden jatkosopimuksen Columbuksen kanssa. Alkanut kausi on omistettu hänen ystävälleen. Hän tapaa kuunnella vanhoja ääniviestejä puhelimestaan.
– Se tuntuu siltä kuin hän olisi vierelläni. Yritän tehdä parhaani. Tämä kausi on hänelle, Merzlikins päätti.