Nico Rosberg lopettaa F1-uransa!

Nico Rosberg
2016 Getty Images
Julkaistu 02.12.2016 15:20(Päivitetty 02.12.2016 15:32)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Formula ykkösten tuore maailmanmestari Nico Rosberg on ilmoittanut lopettavansa kilpauransa.

Rosberg teki kuluvalla kaudella kaksivuotisen jatkosopimuksen Mercedes-tallinsa kanssa, mutta on maailmanmestaruuden varmistumisen jälkeen saavuttanut tavoitteensa eikä ole enää valmis sitoutumaan uuteen kauteen.

– Tätä on vaikea selittää. Minulla on siitä lähtien, kun aloitin kuusivuotiaana, erittäin selvä unelma tulla formula ykkösten maailmanmestariksi, Rosberg aloitti tiedotustilaisuutensa Wienissä.

– Nyt kun olen saavuttanut sen, olen pannut siihen kaikkeni viimeisen 25 vuoden aikana läheisteni, fanieni ja tiimini, perheeni ja ystävieni avulla.

31-vuotias Rosberg debytoi F1-sarjassa kaudella 2006. Hän siirtyi Mercedekselle vuonna 2010 ja sijoittui tallikaverinsa Lewis Hamiltonin takana MM-sarjan toiseksi vuosina 2014 ja 2015 ennen uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta.

– Tämä on ollut minulle uskomaton kokemus, jonka muistan lopun ikäni. Samaan aikaan tämä on ollut erittäin vaikeaa, koska edellisten kahden vuoden tappiot Lewisille ovat olleet äärimmäisen vaikeita hetkiä minulle.

– Se on vienyt motivaatiotani tavalla, josta en edes uskonut olevan mahdollista nousta takaisin ja saavuttaa lopulta unelmaani, Rosberg perusteli.

Rosbergista tuli viime viikonloppuna isänsä Keke Rosbergin kanssa F1-historian toinen isä-poika-mestaripari Graham ja Damon Hillin jälkeen.

Nico Rosberg avioitui vuonna 2014 ja sai esikoistyttärensä elokuussa 2015.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

F1