Niemi piti Saksan nollilla

Suomen maalissa 0-0 tasapeliin päättyneessä MM-karsintaottelussa Saksaa vastaan loistavasti torjunut Antti Niemi oli sitä mieltä, että hän pelasi Gelsenkirchenissä uransa parhaan ottelun. -Olihan kyseessä Saksa vieraissa ja nollapeli, Niemi sanoi.

-Aiemmin on sama tunne ollut ja töitä yhtä paljon, kun voitimme Sveitsin ja Turkin vieraissa.

Niemi oli silmin nähden onnellinen esityksestään. Hänellä oli jopa varaa todeta, että joutui Bierhoffin laukausta päin eikä olisi edes ehtinyt väistää. Muissakin tilanteissa hän myönsi olleen harvinaista tuuriakin.

-Kyllä Suomen joukkue on mennyt koko ajan eteenpäin. Meillä on puolustukseenkin nyt kuusi hyvää pelaajaa, kun täältä oli Petri Pasanen poissa, ja Toni Kuivasto on pelannut hyviä otteluita. Maalivahtiosasto on myös kunnossa, mm. Peter Enckelman on tulossa.

-Ensimmäinen puoliaika oli suhteellisen hyvä, mutta toisella Saksa sai paljon tilanteita ja meidän peli hiipui. Niemi myönsi, että Englannin jatkoon pääsy oli mieluisampi asia.

-Mutta kyllä Saksankin täytyy päästä karsinnasta, eivät MM-kisat ole mitään ilman näitä molempia. Niemi arvelee, että hän voi saarivaltakuntaan päästyään saada pubeissa jonkin verran tarjoilua.

-Heartsissa on ollut myös viime aikoina paljon töitä. En kuitenkaan voinut ennen ottelua olla varma, että minä pelaan, kun Jussi Jääskeläisellä on niin hyvin, Niemi saattoi vaatimattomasti sanoa.

Niemen mielestä oli yllätystulos, että Englanti joutui Kreikkaa vastaan niinkin tiukalle kuin joutui.

Hyypiä tyytyväinen ja ei

Erinomaisesti alakerrassa pelannut Sami Hyypiä sanoi olevansa melko tyytyväinen tulokseen varsinkin pelin jakautumiseen nähden.

-Saksa oli parempi, kun me emme toisella jaksolla päässeet omalle tasollemme.

Myös Hyypiä kiitti pisteestä Antti Niemen loistavaa peliä. Parista puolustuksen virheestä hän syytti kentän akustiikkaa.

-Vanha seurakaveri Christian Ziege jutteli jo ennen ottelua, ettei täällä kuule mitään, ja se oli toden totta.

-Tihi (Hannu Tihinen) ei kuullut huutoani "voita se", vaan luuli ihan muuta ja jätti kesken kamppailun pallosta, ja Oliver Bierhoff oli tehdä maalin.

-Tulos oli lopulta ihan hyvä saavutus. Englannin pääsy suoraan MM-kisoihin oli mieluisampaa, mutta ei minulla todellakaan mitään Saksaakaan vastaan ole, Hyypiä totesi.

Hyypiän mielestä lauantain ottelu ei pelinä ollut hirmu hyvä. -Kun pääsemme täältä Saksasta kotiin, saa nähdä, miten englantilaiset kiittelevät Suomea.

Analyyttinen Riihilahti

Nopeimmin pelin kulun osasi analysoida aina analyyttinen ja järkevä Aki Riihilahti.

-Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvä ja pääsimme välillä vastahyökkäyksiin. Saksa ei saanut tilanteita, sillä puolustuksemme pysyi hyvin kasassa, ja välimme pysyivät pieninä.

-Toisella jaksolla Saksa alkoi ottaa riskejä. Jos olisimme paremmin onnistuneet, ehkä heille olisi tullut pelko, Riihilahti arveli.

-Meille tuli kuitenkin suorituspaineita. Palloa oli vaikea saada omalle miehelle edes ensimmäisen syötön verran.

-Välit pitenivät, ja saksalaiset pääsivät tilanteisiin paljon helpommin. Saksa oli parempi, mutta onneksi Niemen Antti pelasti paljon, ja muillakin työmoraali riitti.

-Omaa peliä emme saaneet enää paljonkaan, ja liikkuvuus ei ollut läheskään samaa kuin edellisissä MM-karsintapeleissämme, Riihilahti pohti.

Kärkipelaajista Joonas Kolkan puuttuminen heikensi päävalmentaja Antti Muurisenkin mukaan Suomen laitapeliä yllättävän paljon.

Völlerin miehistö innostui tauolla

Ainoa loukkaantunut oli Mikael Forssell. Hän satutti lopussa saman nilkan kuin Kreikka-pelissä, ja sunnuntaina tiedettäneen, onko edessä huilia. Forssell pelasi kuitenkin ottelun loppuun, koska Muurinen oli tehnyt jo kolme vaihtoa.

Saksan valmentaja Rudi Völler sai tauolla joukkueensa innostumaan, kun Manchesterista tuli tieto: 0-1. Pelin jälkeenkin hän oli hetken kentällä jo valmiina riemuun, kunnes tuli tieto Englannin tasoituksesta, ja maailma oli taas synkempi.

Hän teki tauolla myös erinomaisen taktisen vaihdon, kun laitahyökkääjä Gerald Asamoah tuli peliin. Hän tuotti töitä Janne Saariselle, ja Teemu Tainio oli hänet kaatamalla lähellä aiheuttaa rankkarin.

Ruotsalaistuomari Anders Frisk ei viheltänyt. Hän tuomitsi muuten erinomaisesti, mutta Hyypiällä oli yksi moite, josta mainitsikin Friskille puoliajalla: -Litmasen paitsiovihellys oli väärin, kun pallo tuli vastustajalta.

-En voinut muuta, kun avustava tuomari liputti, Frisk totesi rehdisti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat