Nightwishin sinkku vuodettiin etuajassa nettiin – Floor Jansen raivostui

Floor Jansen
Floor Jansen suuttui, kun Nightwishin kappale vuodettiin ennen aikojaan nettiin.Lehtikuva
Julkaistu 06.02.2015 13:24

MTV VIIHDE

Nightwishin tulevalta albumilta julkaistaan ensimmäinen singlelohkaisu 13. helmikuuta.

Élan-kappale ennakoi 27. maaliskuuta julkaistavaa Endless Forms Most Beautiful -levyä.

Singlen oli määrä ilmestyä ensi viikon keskiviikkona. Samana päivänä ensiesityksensä saa myös kappaleen musiikkivideo. 

Singlekappale on kuitenkin vuotanut internetiin ennen virallista julkaisupäiväänsä. Ikävästä sattumuksesta kertoo Nightwishin nykyinen laulaja, hollantilainen Floor Jansen  Instagram-tilillään.

Jansen on lisännyt palveluun kuvan, jossa näyttää peukkua alaspäin. 

– En tykkää! Kuka oli se epäkunnioittava "fani", joka pisti singlemme jakeluun ennen sen julkaisua? Työskentelemme todella kovasti saadaksemme aikaan jotain erityistä, korkealaatuista! Ja sinä ajattelet, että on ok varastaa se? Jansen kirjoittaa.

– Rakkaat todelliset fanit: tämä Élanin versio ei ole virallinen, eikä kuulostaa lainkaan todelliselta kappaleelta! Pyydän, että odotatte ensi viikon virallista julkaisua.

Jansen myös muistuttaa fanejaan, että single on vain yksi kappale, eikä se pysty kattamaan koko albumin sisältöä ja tyyliä.

– Luin tähän laittomaan kopioon perustuvia reaktioita ja tulin pohjattoman surulliseksi siihen perustuvista kommenteista. Olkaa kärsivällisiä, minulla ei ole epäilystäkään, etteikö sitä palkittaisi, Jansen päättää viestinsä.

Tuoreimmat aiheesta

Nightwish