Niki Lauda Tulosruudun haastattelussa – mistä saavutuksestaan F1-legenda on kaikkein ylpein?

7.08622723
xpbimages.com
Julkaistu 22.09.2017 09:37

MTV SPORT

Niki Lauda istahti alas Tulosruudun haastateltavaksi formula ykkösten Singaporen GP:n yhteydessä.

Lauda on nykyisin Mercedeksen F1-tallin osaomistaja. Omalla urallaan hän saavutti muun muassa kolme maailmanmestaruutta.

Itävaltalainen muistetaan varsinkin kaudesta 1976 ja MM-taistelusta James Huntin kanssa. Lauda joutui erittäin vakavaan onnettomuuteen Nürburgringin radalla ja pahat palovammat saanut Lauda oli kuolla. Hän palasi kuitenkin radalla vain kuusi viikkoa myöhemmin.

C Moren F1-selostaja Niki Juusela, joka on saanut nimensä Laudan mukaan, kysyi F1-legendalta haastattelussa, mistä saavutuksestaan tämä on kaikkein ylpein?

– Olen ylpeä, että selvisin Nürburgringin onnettomuudesta hengissä. Minun oli taisteltava. Olen ylpeä myös kaksosistani, jotka ovat 8-vuotiaita. Minulla on myös kaksi vanhempaa poikaa, mutta en ollut läsnä kun he kasvoivat, koska ajoin kilpaa, Lauda kommentoi.

Lauda tunnetaan F1-piireissä suorasukaisesta tyylistään. Lauda kertoo pääkuvan videolla luonteestaan ja myös Mercedes-kuskien välisistä suhteista.

Tuoreimmat aiheesta

F1