Seiväshyppääjä Minna Nikkanen otti Pekingin seiväsfinaalista aika tarkasti sen, mitä siitä oli hänelle tarjolla. Hän sivusi kilpailussa Suomen ennätystä 460, mikä riitti 10. sijaan.
Pientä jossiteltavaa jäi pudotuksista 435:ssä ja 450:ssä. Ilman niitä hän olisi jakanut kilpailussa kahdeksannen sijan.
- Tavoittelin pistesijaa, mutta olen tähänkin ihan tyytyväinen. Hienoa, että pystyin samaan kuin parhaimmillani tällä kaudella, Nikkanen kertoi.
Parempaan ei juuri ollut mahdollisuuksia, sillä rimaa korotettiin 460:stä suoraan 470:een. Siinä vaiheessa Nikkanen joutui tutustumaan seiväsvalikoimansa jäykimpään seipääseen, jolla hän ei ollut aiemmin hypännyt.
- Ei se paljosta ollut kiinni, että olisin saanut sen viimeisenkin seipään toimimaan, Nikkanen tunsi.
- Olisin toivonut, että seuraava korotus olisi ollut 465, mutta olisin joutunut käyttämään jo siinäkin tätä uutta seivästä.
Kesästä tuli hankala
Seiväshyppy on varsin vaikeasti avautuva laji. Esimerkiksi Nikkasen keskiviikkona tekemät yritykset 470:stä saattoivat ratketa jo kesä-heinäkuun vaihteessa, kun Nikkasen juoksu meni Suomen kylmien kelien takia sekaisin.
- Oli pakko palata halliin harjoittelemaan. Oikeaan jalkaan tuli kylmästä hermokireyttä, ja sen jälkeen jouduin rakentamaan vauhdinjuoksun uudestaan.
Huippukunto viivästyi sen verran, ettei Nikkanen ennättänyt tutustua isoimpaan seipääseen ennen Pekingiä.
- Olisin ehtinyt hypätä tällä seipäällä aiemmin, jos olisin saanut juoksun vähän aikaisemmin muotoon, Nikkanen harmitteli.
- Olen silti tyytyväinen siihen, että saavutin täällä kesän parhaan tasoni, vaikka minulla oli tätä ennen vain pari hyvää kilpailua.
MM-finaali antoi Nikkaselle selvän viestin kehityksestä, vaikkei se näkynyt ennätysparannuksena.
- Pystyin siirtymään isompaan seipääseen täysin tyynessä. Siitä tiedän, että minun täytyy jo tilata vielä isompia seipäitä. Olisin tarvinnut niitä jo nyt, jos täällä olisi kilpailtu myötätuulessa.
Seiväshypyssä jäykempään seipääseen siirtyminen on lähes yhtä merkittävä saavutus kuin uusi ennätys.