Niko Saarinen ja Janne Kataja tapasivat ensimmäistä kertaa vuonna 2008 ennen kuin Saarinen asteli Big Brother -taloon.
Radiojuontaja ja somevaikuttaja Niko Saarinen kertoo Kuutamolla-ohjelmassa tavasta, jolla tapasi vuosia sitten ohjelman juontajan Janne Katajan ensimmäistä kertaa. Saarisen mukaan kohtaaminen tapahtui vuonna 2008, jolloin Kataja oli BB Extra -ohjelman juontaja. Samana vuonna Niko Saarinen osallistui Big Brotheriin, jonka myötä hänestä tuli koko Suomen tuntema.
Kun Kataja ja Saarinen tapasivat ensimmäistä kertaa, tieto Saarisen osallistumisesta ohjelmaan ei ollut vielä julkinen.
– Tehän tulitte tekemään semmoisen kotiesittelyn meidän (osallistujien) koteihin. Muistan, että BB oli niin iso juttu, ja sitä ei saanut nähdä, että Janne Kataja tulee juuri sun kerrostaloon. Niin sut oli jotenkin naamioitu, että sulla oli aurinkolasit ja tämmöistä, Saarinen muistelee.
Kataja komppaa tapahtuneen pitävän paikkansa.
– Ja huivi, pitää paikkansa. Joka oli tavallaan, se naamiointi oli epäilyttävämpää kuin se, että olisin kävellyt (sinne) vaan, Kataja vitsailee.
Kuvauksissa jouduttiin kikkailemaan, sillä Kataja ja kuvausryhmä eivät voineet mennä samaan aikaan Saarisen asuntoon, vaan juontaja istui autossaan odottamassa, kunnes reitti oli selvä.
– Laitoin sen huivin ja aurinkolasit ja vähän klonkkasin kävellen sisään, Kataja muistelee.
Videolla Niko Saarinen ja Janne Kataja kertovat, mistä asiasta päätyivät väittelemään ensikohtaamisellaan.