Nimetön lähde: "Moni Yhdysvaltain salaisen palvelun henkilökuntaan kuuluva saanut koronatartunnan"

0:47img
Video: Trumpin henkilökohtaisella miespalvelijalla on todettu koronavirus
Julkaistu 09.05.2020 15:08
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Ainakin 11 Yhdysvaltain salaisen palvelun henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä on mediatietojen mukaan saanut koronatartunnan. USA Today kirjoittaa, että lisäksi kuutisenkymmentä työntekijää on nyt karanteenissa.

Asiasta kertoo nimettömänä pysyttelevä lähde. Tiedossa ei ole tarkemmin, missä asemapaikoissa tartunnat on havaittu tai keitä salaisen palvelun henkilöstön jäseniä tartunnat konkreettisesti koskevat.

Salaisen palvelun agentteja Valkoisen talon katolla 15. huhtikuuta.

Salaisen palvelun henkilökunnalla on tärkeä rooli Valkoisessa talossa.

Salainen palvelu turvaa mm. Yhdysvaltain presidenttiä ja varapresidenttiä, sekä heidän perheitään. Palvelulla on kaikkiaan 7600 työntekijää.

Aiemmin tällä viikolla on uutisoitu kahdesta Valkoiseen taloon kytkeytyvästä koronavirustartunnasta.

Lue myös: Yhdysvalloissa varapresidentin tiedottajalla todettiin koronatartunta – sairastuneen puoliso on Trumpin neuvonantaja

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus