Torstaina 29. tammikuuta MTV3-kanavalta tulevassa Perho tuli taloon -ohjelman jaksossa tämän hetken puhutuin pariskunta Timo T.A. ja Nina Mikkonen esittelevät kotiaan ja lapsiaan toimittaja Anna Perholle.
Kaikkien kotipuuhailuiden keskellä Timo kertoo itsestään ja urastaan paljon, mutta puhuu myös julkisuudesta, joka onkin viime viikkoina ravistellut perhettä.
– Julkisuus on asia, jonka kanssa täytyy oppia elämään. Tiedän isänä, että vaikka Mikael ja Matias eivät koskaan tekisikään mitään julkisuudessa, he kantavat sitä julkisuuden karmaa koko lopun ikänsä. On parempi, että he osaavat siihen suhtautua kuin että joutuvat sen uhreiksi, Timo T.A. kertoo ohjelmassa.
Nina: Äitinikin sai herjaviestejä
Myös Ninalla, joka on viime viikkoina puolustanut kovasti kotihoitoa verrattuna päivähoitoon, on julkisuudesta paljon kokemusta. Ninan ja Timo T.A:n suhde nousi lööppeihin päivää ennen kuin Timo ja Tuire Mikkosen ero tuli julkisuuteen elokuussa 2000.
Pari lähti häämatkalle Mauritiukselle, ja heidän palattuaan Suomessa odotti aikamoinen mediamylläkkä.
– Jos olisin ollut tunteissani epävarma, niin enhän mä olis sitä kestänyt. Siinähän se olis sitten mitattu, että onko tää meidän rakkaus rakkautta vai onko se sitä mitä niin kun suuri yleisö ajatteli että ”joo, mullahan ei ole mitään muuta arvoa kuin ulkonäöllinen arvo. Mullahan ei ole aivoja eikä omia ajatuksia, vaan mä olen niin kuin se niin sanottu pelkkä peppu”, Nina tilittää Annalle suhteen alkuaikojen kohusta.
– Mulla on paha mieli, mulla on niin hirveän paha mieli Timon puolesta. Äitikin joutui tietysti sen vihan kohteeksi ja sai ikäviä herjaviestejä, kirjeitä ja puheluita, niin kuin mekin.
– Mutta se, että Timo rakasti ja rakastaa minua ja minä häntä, niin selvisimme siitä. Ihmiset eivät onnistuneet siinä mitä yrittivät ja toivoivat. Ja sit se, että mä olen aika kova muija, Nina lopettaa.
Anna pääsi tekemään Pilvilinna-TV:tä!
Ohjelmassa nähdään myös, kuinka pojat Matias T.A. ja Mikael T.A. lukevat uutisia Timo T.A:n Tänään, tässä ja nyt -ohjelmasta tutun kaupunkitaustan edessä. Myös Anna pääsee mukaan lähetykseen lukemalla prompterista Pilvilinna-TV:n aloituslauseet.
Matias julistaa uutisissa ankkurin ominaisuudessa viisivuotiaalle ehkä hieman erikoisesta aiheesta: pääministeri Matti Vanhasesta ja puutulleista! Mikael taas esittelee asiantuntevasti säätietoja lähetyksen lopussa.
Mitä kaikkea jaksossa tapahtuu, katso se torstaina 29.1.2009 MTV3-kanavalta klo 20.00.
Osallistu myös Viihdeuutisten kyselyyn:
Oletko samaa mieltä Mikkosten kanssa lasten kasvatuksesta?
Koopkin esittelee kämppänsä
Julkkisvieraita on luvassa lisää Maikkarilla koko kevään ajan: Idols-voittaja Koop Arponen muun muassa esittelee kämppänsä ohjelmassa maaliskuussa, ja pääseepä Anna Perho kylään myös valtiovarainministeri Jyrki Kataisen, muotoilija Ristomatti Ratian ja näyttelijä Eija Vilppaan koteihin.
Perho tuli taloon on käynyt kylässä jo Remu Aaltosen, Riitta Väisäsen ja Satu Mäkelä-Nummelan luona. Lue lisää näistä vierailuista ja ohjelmasta MTV3:n Perho tuli taloon -ohjelmasivuilta.
Jos et pääse näkemään torstain jaksoa televisiosta, katso se jälkikäteen MTV3:n netti-tv:stä.
(MTV3)