Nokian ja Ericssonin johtajat tapaavat Merkelin ensi viikolla – Yhdysvallat ehdotti yhtiöiden tukemista Huaweita vastaan

Rajeev Suri Nokia
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri.Jarno Kuusinen / All Over Press
Julkaistu 07.02.2020 17:47

MTV UUTISET

Uutistoimisto Reuters kertoo suomalaisen Nokian ja ruotsalaisen Ericssonin toimitusjohtajien tapaavan Saksan liittokansleri Angela Merkelin ensi viikolla.

Reuters kertoo saaneensa tiedon lähteeltä Saksan hallituksesta. Uutistoimisto kertoo vain lyhyesti, että Angela Merkel tapaa Nokian toimitusjohtajan Rajeev Surin ja Ericssonin toimitusjohtaja Börje Ekholmin ensi viikon torstaina, mutta ei kerro sen enempää tapaamisen sisällöstä tai paikasta.

Yhdysvaltain oikeusministeri Bill Barr sanoi eilen, että yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tulisi ostaa enemmistö niin suomalaisesta Nokiasta kuin ruotsalaisesta Ericssonistakin.

Hänen mukaansa Yhdysvallat voisi tämän avulla kilpailla kiinalaista Huaweita vastaan.

Lue myös: Yhdysvaltain oikeusministeriltä raju ehdotus uuden teknologiamahdin luomiseksi: "Meidän pitäisi ostaa enemmistö Nokiasta"

Barrin mukaan yritysten ongelma kilpailussa on, että ne eivät ole Huawein kokoisia eikä niiden taustalla ole samanlaista voimakasta maata kuin Kiina.

– Jos laittaisimme markkinamme ja taloudelliset muskelimme toisen tai molempien firmojen taakse, niistä tulisi paljon suurempia kilpailijoita, hän sanoi.

Yhdysvallat on voimallisesti vaatinut, että eurooppalaiset Nato-maat sulkisivat Huawein pois 5g-verkoistaan. Yhdysvallat epäilee, että Kiina käyttää Huawein laitteita vakoilussa.

Lue myös: Euroopan suurin teleoperaattori lyttää Nokian 5g-laitteet – nimittää alan huonoimmiksi

Tuoreimmat aiheesta

Nokia