Nokian renkaille 285 miljoonaa euroa Venäjän toimintojen myynnistä

Lehtikuva
Julkaistu 16.03.2023 18:38

MTV UUTISET – STT

Nokian Renkaat on vastaanottanut 285 miljoonan euron kauppahinnan maksun Venäjän toimintojensa myynnistä venäläisyhtiö PJSC Tatneftille, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Venäjän hallituksen komission määrittämä kauppahinta oli kokonaisuudessaan 23  050 miljoonaa ruplaa. Valuuttakurssina käytettiin Venäjän keskuspankin kurssia kauppahinnan maksupäivänä.

Nokian Renkaat kertoo, että Venäjällä tehtävien rekisteröintimuodollisuuksien jälkeen kauppa saadaan lopullisesti päätökseen ja Nokian Renkaiden toiminnot Venäjällä päättyvät.

–  Ukrainan sodasta johtuen Nokian Renkailla ei ollut enää edellytyksiä jatkaa toimintaa kestävällä tavalla Venäjällä. Vetäytymisprosessi on ollut pitkä, mutta olemme tyytyväisiä siihen, että prosessi on loppumetreillä, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Jukka Moisio tiedotteessa.

Nokian Renkaat kertoi tiistaina, että Venäjän hallituksen ulkomaisia investointeja valvova komissio oli myöntänyt PJSC Tatneftille luvan ostaa yhtiön Venäjän toiminnot.

Sopimus Venäjän toimintojen myynnistä allekirjoitettiin lokakuussa.

Lokakuussa julkaistussa tiedotteessa kauppahinnan arvioitiin olevan noin 400 miljoonaa euroa. Tuolloin arvioitiin, että hintaan vaikuttavat muun muassa kassavarat ja käyttöpääoman määrä sekä valuuttakurssin muutokset

Tuoreimmat aiheesta

Nokian Renkaat