Kaksi henkilöautoa on törmännyt toisiinsa itsenäisyyspäivän aamuna Kempeleessä, Pohjois-Pohjanmaalla. Pelastustyöt ovat käynnissä, ja liikenne on katkaistu Kempeleentiellä.
Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että kummassakin henkilöautossa oli kaksi matkustajaa. Poliisin mukaan matkustajat loukkaantuivat nokkakolarissa, mutta ei tässä vaiheessa tarkenna, kuinka vakavasta tilanteesta on kyse.
Kempeleentie on pelastustöiden ajaksi suljettu liikenteeltä, ja poliisi ohjaa liikennettä kiertotielle.
Onnettomuustutkinta on vielä alkuvaiheessa, eikä poliisi pysty sanomaan, mikä onnettomuuden on aiheuttanut.
Kolari sattui suoralla tieosuudella, jossa on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.