Nopsajalka päätti uransa vuonna 2017 kärsittyään pitkään uupumuksesta, mutta tekikin henkilökohtaisena terapiana yllättäen uuden levyn.
Vuonna 2017 Nopsajalka, oikealta nimeltään Antti Hakala, päätti, että nyt riittää. Mies oli saanut tarpeekseen artistiudesta ja sen alati kasvavista paineista, eivätkä huomio ja parrasvalot enää tuntuneet lainkaan hyvältä. Oli aika vetäytyä.
Lokakuussa 2020 Nopsajalka teki kuitenkin paluun ja julkaisi uuden albuminsa Sade. Studiollaan, joka on Nopsajalan todellinen turvapaikka, muusikko pohtii, kuinka hyvältä uuden albumin julkaisu oikeastaan tuntuukaan. Se putoaa nyt hänen hartioiltaan muiden murheeksi.
– Sinänsä kevyt ja vapautunut olo.
Uuden levyn tutkimuskohteita ovat Nopsajalan mukaan ihmisyys, yhteys toisiin sekä se, kuinka aidot yhteydet rakentuvat. Hän kertoo itse olevansa helposti eristäytyvä ja sosiaalinen elämä tuntuu joskus herkäksi taiteilijaksi itseään kuvaavalle miehelle jopa ylirasitukselta.
Näitä teemoja Nopsajalka alkoi pohtia itselleen kirjoittamissaan viesteissä. Ja mikä paradoksaalista, uusi levy alkoi syntyä sen myötä, kun hän työsti itse päätöstään lopettaa oma artistiuransa.
– Rupesin selvittämään itselleni miksi haluan omaa rauhaa ja lopettaa tämän artistihömpötyksen. Ja sitten tavallaan keskittyä siihen taiteeseen.
Kun paineet kasvoivat, hiipi peliin uupumus
Nopsajalan mukaan uusi levy on aidosti hieman surumielinen sekä haikea. Lupaan olla - ja Nosta mua -hittien takana ollut muusikko on kuullut vuosikausien ajan toistamiseen, kuinka hänen musiikkinsa on "mukavaa, rentoa kesämusaa". Uusi levy kapinoi tavallaan näitä teesejä vastaan.
Ja esittelee niitä tuntoja, joita Nopsajalka kävi läpi lopettaessaan ja tajutessaan kärsivänsä uupumuksesta.
– Musta tuntui, ettei musta ollut vastaamaan niihin paineisiin ja olla sillä tavalla ammattimaisesti aina keikalla. Mulla oli fyysisiä ja psyykkisiä oireita siitä, että elämänrytmi on niin epäsäännöllinen ja hektinen.
– En nähnyt sitä vaivan arvoiseksi, kun samaan aikaan se kilpaili ajastani ja ajatuksistani siitä, että voisinko olla vaikka studiolla tekemässä musiikkia. Se oli se, mihin mä halusin keskittyä, ei niinkään, että loisin omaa uraa. Vaan olla täällä studiolla niin sanotusti normaalisti töissä, päivittäin tuottaa ja kirjoittaa biisejä.
Vaikka lopettaminen oli helpotus, oli se kuitenkin vaikeaa. Viimeisen keikkansa Nopsajalka heitti vuoden 2017 syyskuussa Helsingin edesmenneessä keikkapaikassa Circuksessa. Kun keikka oli päättymäisillään Nopsajalka huomasi toivovansa, että olisi vielä joku kappale laulettavana. Toisaalta mielessä oli myös vapaus ja riemu siitä, ettei artistius enää kahlitsisi häntä.
Uupumuksesta kielivät oireet olivat olleet läsnä Nopsajalan elämässä jo vuosikausia. Ne alkoivat palan tunteena kurkussa, jotka lääkäri halusi kuitata lähettämällä potilaansa nieluviljelyyn. Muusikko kuitenkin tiesi, ettei tunnetta aiheuttanut bakteeri tai virus.
– Sitten kun otin asiasta vähän selvää alkoi hahmottua kuva siitä, kuinka mieli, keho ja sydänkin ovat yhteydessä toisiinsa. En ollut aiemmin ymmärtänyt sitä niin syvällisesti. Kyllä sen kanssa kamppailu jatkuu edelleen.
LUE MYÖS: Erikoishaastattelu: Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki avoimina Apulannan kovasta historiasta: "On mennyt järki ja mielenterveys tämän saatanan koneen eteen"
Jo oireiden alkuvaiheessa Nopsajalka oli sitä mieltä, että hän tarvitsee apua. Sitä on kuitenkin ollut hänen mukaansa hyvin kehnosti saatavilla, eikä Nopsajalka koe tähänkään päivään mennessä saaneensa tarvitsemaansa opastusta ja hoitoa.
– Burnoutin oireet voivat olla niin laaja-alaisia, että en tiedä, minkä alan lääkäri niitä hoitaisi. Ja niin mut on passitettu paikasta toiseen saamaan apua, mutta ei sellaista ole ihan löytynyt.
Nopsajalan haaveissa on, että asiaan tulisi muutos. Hän toivoo, että musiikkialan toimintakulttuuria pystyttäisiin kehittämään lähivuosina rankalla kädellä.
– Jotta ihmisten, artistien ei tarvitsisi mennä burnoutin kautta keikkatauolle ja sitten tehdä paluuta.
Lupaan olla muistetaan isosti yhä
Vaikka Nopsajalan kaipaamaa keskusteluapua ei ole virallisia reittejä pitkin oikeastaan löytynyt, on hän saanut paljon apua siitä, että hän on tuonut läpi uupumustaan julkisesti. Sen sijaan, että olisi salaillut asiaa ja pyrkinyt peittelemään sitä.
Burnout on muuttanut tapaa kuunnella omaa kehoa, joka viestii kyllä, jos kaikki ei ole hyvin. Sekin on auttanut, että nykyään hän tekee töitään tasaista viikkorytmiä noudattaen. Hän tekee musiikkia niin itselleen, kuin muille, valikoiduille artisteille.
Kiinnostus keikkailua kohtaan on kuitenkin nostanut myös jälleen hieman päätään, vaikka tasainen arkirytmi onkin tuntunut viehättävältä. Ehdoin tahdoin keikoille ei ole kuitenkaan tarkoitus suunnata, onhan tilanne esiintyvien artistien suhteen ollut lähes koko vuoden 2020 läpi täysin epävarma.
Kutsuja kuitenkin sataa, varsinkin häihin. Vuonna 2014 ilmestynyt Lupaan olla on eittämättä Nopsajalan suurin hitti, jonka myötä kutsuja häihin kappaletta esittämään tulee artistin mukaan jatkuvasti. Toistaiseksi hän ei ole kuitenkaan esittänyt sitä muualla kuin omien ystäviensä häissä.
– Olen sitä nyt miettinyt, kun mulle tulee joka toinen päivä hääkutsuja, niin pitäisikö näihin sanoa vaan joo ja ottaa sitten rahat ja voileipäkakut vastaan. Mietitään! Pistäkää lisää niitä hääkutsuja tulemaan, harkitaan asiaa. Sitten kun mulla on voileipäkakku loppu, mä tulen, artisti nauraa.
Kappale Lupaan olla on asia, joka Nopsajalasta puhuttaessa nousee lähes poikkeuksetta esille. Se tuo yhä leivän artistin perheen pöytään ja mies on arvostaa itsekin kädensä jälkeä sen suhteen. Toisaalta Nopsajalalla on kappaletta kohtaan myös surumielisiä tunteita.
– Kyllä mä tosi ylpeä olen siitä kappaleesta, mutta ehkä vähän kateellinen sille siitä, että se tuntuu olevan isompi kuin minä.