Nordic Music Prize ensi kertaa Suomeen – Mirel Wagner palkittiin

mirel wagner
Julkaistu 05.03.2015 23:25

MTV VIIHDE

Vuoden parhaalle pohjoismaiselle albumille jaettava Nordic Music Prize päätyi ensimmäistä kertaa Suomeen. Mirel Wagnerin toinen levy palkittiin Oslossa torstai-iltana.

Laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner on voittanut vuoden 2014 parhaalle pohjoismaiselle albumille jaetun Nordic Music Prize -palkinnon. Wagner voitti palkinnon toisella albumillaan When The Cellar Children See The Light Of Day.

Palkinnon saaja julkistettiin Oslossa järjestettävän by:Larm -festivaalin yhteydessä torstai-iltana. Voittajan valitsi kansainvälinen raati, jonka muodostivat eri levy-yhtiöiden ja medioiden edustajat.

− Tällä albumilla kuullaan vahvaa, intensiivistä uutta ääntä, joka kuulostaa syvältä ja vilpittömältä, raadin perusteluissa sanotaan.

Nordic Music Prize jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Palkintosumma on 30 000 Norjan kruunua eli noin 3 500 euroa.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki