Norjaan palannut kuningas Harald viettää seuraavat kaksi viikkoa sairauslomalla.
Norjan kuningas Harald viettää lähipäivät Oslon yliopistollisessa sairaalassa.
Kuningas kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan heti sen jälkeen kun häntä kuljettanut kone oli laskeutunut Oslon lentokentälle hieman kello 23:n jälkeen paikallista aikaa sunnuntaina.
Sairaalan mukaan monarkin lähipäivät täyttyvät levosta ja tutkimuksista. Kuningashuoneen mukaan Harald jää sairauslomalle kahdeksi viikoksi. Sairausloman aikana kuningasta sijaistaa kruununprinssi Haakon.
Kuningas joutui sairaalaan Malesiassa vajaa viikko sitten lomamatkallaan saamansa infektion vuoksi. Lauantaina Norjan kuningashuone kertoi, että Haraldille oli asetettu väliaikainen sydämentahdistin. Kuninkaan paluulennon edistymistä Malesiasta seurasi lentoja tarkkailevasta Flightradar24 -palvelusta parhaimmillaan jopa yli 90 000 ihmistä.
87-vuotias Harald on Euroopan vanhin hallitseva monarkki. Vaikka Harald on viime aikoina kärsinyt useista terveysongelmista, hän on vakuuttanut, ettei aio luopua kruunusta.
Edellisen kerran Harald oli sairauslomalla tammi-helmikuun vaihteessa hengitystieinfektion takia.