Norjalle mäkikulta 22 vuoden tauon jälkeen

Rune Velta
Rune Velta
Julkaistu 28.02.2015 20:23
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Norja juhlii mäkihypyn joukkuekisan MM-kultaa lauantaina Falunissa.

Norja johti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja toisella kierroksella ankkuri Rune Veltalla oli helppo tehtävä varmistaa Anders Bardalin, Anders Jacobsenin ja Anders Fannemelin seuraajana MM-kulta Norjaan. Norja on juhlinut joukkuemäessä MM-kultaa viimeksi vuonna 1993, tuolloinkin Falunissa. Velta voitti tänä vuonna myös normaalimäen kultaa ja suurmäen pronssia.

Kulta irtosi 19,4 pisteen erolla Itävaltaan. Pronssimitalit lähtevät Puolan joukkueen matkaan.

Avauskierroksen jälkeen neljäntenä ollut Puola nousi Piotr Zylan, Klemens Murankan ja Jan Ziobron hienoilla hypyillä 0,8 pisteen erolla toiseksi. Itävallan ankkuri Gregor Schlierenzauer hyppäsi loistavan 129 metrin hypyn ja kiilasi Itävallan kakkoseksi. Puolan joukkue kuitenkin juhli pronssimitalia iloisena ankkuri Kamil Stochin hypyn jälkeen. Itävallan hopeajoukkueessa hyppäsivät Schlierenzauerin kanssa Stefan Kraft, Michael Hayböck ja Manuel Poppinger.

Suomen kilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi. Suomi oli yhdeksäs ja jäi toiselle kierrokselle oikeuttaneesta kahdeksannesta sijasta 3,9 pistettä.

Suomi oli kolmen hyppääjän jälkeen kahdeksantena, mutta ankkurina hypännyt Janne Ahonen jäi 109 metriin ja Roman Koudelka vei Tshekin ohi.

Suomalaisista ainut onnistuja oli Jarkko Määttä, joka avasi 124 metrin hypyllä. Lauri Asikainen hyppäsi hänen jälkeensä 107,5 metriin ja Ville Larinto pääsi kolmantena hyppääjänä 111,5 metriin.

Saksan ankkuri Severin Freund leiskautti viimeisellä kierroksella jo pelottavan pitkän hypyn. Hän ponkaisi peräti 143 metriä, mikä ylittää hänen aiemmin tekemän mäkiennätyksen peräti 7,5 metrillä. Uutta mäkiennätystä Freund ei saanut, sillä hänen kätensä osuivat maahan. Freund sai taidolla pidettyä raisusti ylipitkän hyppynsä turvallisena.

Ennakkosuosikki Saksa jäi kisassa viidenneksi. Japani oli neljäs.

1) Norja             872,6 pistettä
(Anders Bardal, Anders Jacobsen, Anders Fannemel, Rune Velta)
2) Itävalta          853,2
(Stefan Kraft, Michael Hayböck, Manuel Poppinger, Gregor Schlierenzauer)
3) Puola             848,1
(Piotr Zyla, Klemens Muranka, Jan Ziobro, Kamil Stoch)
4) Japani            831,2
5) Saksa             809,2
6) Slovenia          797,5
7) Venäjä            703,5
8) Tshekki           692,0

9) Suomi             328,5
(Jarkko Määttä, Lauri Asikainen, Ville Larinto, Janne Ahonen)
10) Sveitsi          314,2
11) Etelä-Korea      253,2
12) Italia           214,7
13) Ruotsi           144,5

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy