Norjan mäkihyppymaajoukkueen urheilujohtaja Jan-Erik Aalbu myöntää joukkueen huijanneen hyppypukujensa manipuloimisella Trondheimin MM-kisoissa.
Norjan joukkueesta MM-hopeaa saavuttaneen Marius Lindvikin ja viidenneksi sijoittuneen Johann Andre Forfangin suoritukset hylättiin lauantain suurmäen kilpailun jälkeen.
Asiat lähtivät etenemään Puolan median kautta julki tulleesta videosta, jossa norjalaiset muokkasivat hyppypukujaan sääntöjenvastaisesti. Puolan, Slovenian ja Itävallan maajoukkueet tekivät asiasta protestin.
Lue myös: Tutkinta: Norjan MM-skandaali laajenee – tämä tiedetään nyt
Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n tarkastus paljasti Norjan maajoukkueen toiminnassa vilppiä. Päävalmentaja Aalbu ei lähtenyt kaunistelemaan asiaa sunnuntain tiedotustilaisuudessa.
– Olemme huijanneet, Aalbu tunnusti.
– Olemme yrittäneet huijata järjestelmää. Sitä ei voi hyväksyä. Vielä on monta kysymystä, jotka täytyy selvittää tulevien päivien aikana, valmentaja jatkoi.
Aalbu kuitenkin tunnusti virheen kuitenkin vain kahden hyppääjän pukujen kohdalla. Hän myös väitti saaneensa tiedon huijauksesta vasta sunnuntaiaamuna. Siihen asti päävalmentaja Magnus Brevig oli väittänyt hänelle, ettei kyse ollut huijauksesta, vaan sääntörikkomuksesta.
– Minä en tiennyt, että hyppypukujen kanssa oli huijattu, Aalbu väitti.
– Kun kysyin (videosta), minulle sanottiin, että he valmistivat siinä pukuja Holmenkollenin kisoihin, urheilujohtaja viittasi ensi viikolla hypättäviin maailmancupin kisoihin.
Norjan maajoukkue toivottaa FIS:n tarkastajat tervetulleiksi. Aalbu lupasi FIS:lle kaiken avun asian selvittämisessä.
– Haluan pyytää anteeksi muilta mailta, hyppääjiltä, sponsoreilta ja yleisöltä. Selvitämme tämän, Aalbu lupasi.
Aalbu sysäsi asiassa vastuuta maajoukkueen taustatiimille, joka oli hänen mukaan tehnyt perjantaina sääntöjenvastaista ompelutyötä pukuihin.
– He valitsivat ommella saumoihin vahvikkeet. Se tehtiin tietäen, että tämä ei ole sääntöjenmukaista eikä FIS löytäisi sitä tarkastuksissaan. Olen kuullut, että ”kaikki venyttävät sääntöjä”.
Aalbu ei usko, että Norja voisi menettää tapauksen myötä muita MM-kisoissa saavuttamiaan mitaleita.
– On 100-prosenttisen varmaa, että Lindvikillä ei ollut manipuloitua pukua, kun hän voitti normaalimäen kilpailun.
Juttua päivitetty klo 17.22: Lisätty Aalbun kommentteja ja vaihdettu titteliksi maajoukkueen urheilujohtaja. Päävalmentaja on Magnus Brevig.