Nousuvesi toi miljoonien arvoisen kokaiinilastin rantaan – Uuden-Seelannin poliisi tarkkailee rannikkoalueita huumeyllätysten varalta

kokaiinilasti_aop
Julkaistu 08.08.2019 19:25

MTV UUTISET – AFP – ELISE TYKKYLÄINEN

Uuden-Seelannin rannikolle huuhtoutui kokaiinilasti, jonka arvo olisi ollut katukaupassa noin kolme miljoonaa Uuden-Seelannin dollaria eli yli 1,7 miljoonaa euroa. Nousuvesi oli kuljettanut 19 pakkausta kokaiinia Bethellsin rantaan, kertoo uutistoimisto AFP.

Poliisi hälytettiin paikalle keskiviikkoiltana.

– Löysimme noin 19 paketillista ainetta, joka osoittautui tutkimuksissa kokaiiniksi, kertoo Colin Parmenter Uuden-Seelannin poliisista.

Poliisista kerrotaan myös, että paketteja saattaa ilmaantua lisääkin ja Uuden-Seelannin asukkaita kehotetaan ottamaan yhteyttä poliisiin, jos tällaisia paketteja havaitaan.

– Tulemme lähettämään sinne myös partioita pitämään tilannetta silmällä.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun nousuvesi tuo huumeyllätyksiä Uuden- Seelannin rannikolle. Vuonna 2016 rannalta löytyi 500 kiloa metamfetamiinia, jonka arvo olisi katukaupassa ollut noin 288 miljoonaa euroa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat