Millaisena maailma näyttäytyy nunnalle, joka on viettänyt valtaosan elämästään luostarissa? Nunna Kristoduli kertoo nuorena naisena kokemastaan herätyksestä ja sen vaikutuksesta hänen elämänkaareensa.
Nunna Kristoduli tunnettiin nuoruusvuosinaan Kuopiossa nimellä Anna-Leena Lampi. Abiturienttina Anna-Leena alkoi käydä ortodoksisessa kirkossa. Kiinnostus kasvoi siihen pisteeseen, että hän liittyi ortodoksiseen kirkkoon ylioppilaskeväänään.
Kesän korvilla nuori nainen etsi kesätöitä ja löysi Lintulan luostarin.
− Vietin 18-vuotiaana Lintulassa koko kesän talkootöissä. Sen myötä heräsi kutsumukseni, nunna Kristoduli kertaa taustaansa.
Hän palasi kesän päätteeksi kouluun ja kirjoitti ylioppilaaksi. Sen jälkeen Anna-Leenan tie avautui selvänä.
Hän oli päätynyt ortodoksiseen kirkkoon liittymisen myötä arkkipiispa Paavalin siipien suojaan. Hengellinen isä lähetti suojattinsa kreikkalaiseen luostariin. 19-vuotiaasta Anna-Leenasta tuli noviisi Eleni.
− Vanhempani vastustivat jyrkästi nunnaksi ryhtymistä, mutta pidin pintani.
27 vuotta Kreikassa
Nuori noviisi ihastui kreikkalaisen luostarin ilmapiiriin välittömästi. Anna-Leena palasi kuitenkin vielä moneksi vuodeksi Suomeen opiskelemaan muinaiskreikkaa.
Valmistumisensa jälkeen hän asui Kreikassa yhteensä 27 vuotta. Siellä hänet vihittiin koevuosien jälkeen nunnaksi nimellä Kristoduli (Kristuksen palvelijatar).
− Olin yksi sisarista vuoristoluostarissa. Ympäristö oli raikas ja ihmiset aitoja. Yhtenä kuuliaisuustehtävänäni oli kääntää ortodoksista kirjallisuutta suomeksi, Kristoduli muistelee vuosiaan ulkomailla.
Vuonna 2001 nunna Kristoduli palasi takaisin kotimaahansa ja aloitti taipaleensa Lintulan luostarissa.
Monipuolista elämää
Mielikuvat nunnan elämästä eivät aina vastaa todellisuutta. Nunna Kristoduli korostaa, että elämä luostarissa on henkisesti rikasta ja kaikin tavoin monipuolista. Lintulassa asuu tällä hetkellä 10 vihittyä nunnaa ja viisi muuta siihen tähtäävää.
− Arkemme koostuu jumalanpalveluksista, kuuliaisuustehtävistä, rukoilusta ja ulkoilusta. Toisinaan myös asioimme luostarin ulkopuolella. Meidänkin täytyy käydä ostoksilla ja lääkärissä.
Vaihtelua tuovat kirkolliset juhlat sekä arjessa jumalanpalvelukset, jotka sisältävät paljon vaihtuvia tekstejä.
− Säännöllinen elämänrytmi ja ortodoksisuuteen kuuluvat paastonajat ovat olleet minulle myös fyysisesti hyväksi. Täytän 65 vuotta, voin hyvin enkä tarvitse minkäänlaisia lääkityksiä, nunna Kristoduli sanoo.
Ainekset onneen
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Nunna Kristodulin hengellinen tie alkoi nuorena naisena. Herättääkö maallinen elämä, fyysinen läheisyys toisen ihmisen kanssa, kenties perhe-elämä, koskaan kaipuuta?
− Kutsumus alkaa suurena innostuksena. Siinä ei tule laskelmoitua, että nyt luovun tuosta ja tuosta. Onni riippuu sisäisestä elämästä, omasta ajatusmaailmasta ja ennen kaikkea siitä, miten Jumala koskettaa, nunna Kristoduli toteaa.
Ortodoksisessa luostarissa nunna elää sekä yhteisössä että yksin. Ajatusten jakaminen toisten kanssa on tärkeää.
− Hengellisen ohjaajan kanssa on mahdollista keskustella häiritsevistä ajatuksista, jotka jarruttavat elämää. Itsetuntemus kasvaa muiden antaman palautteen myötä.
Yhteisöllisyyden vastapuoli on yksinäisyys. Nunnan oma huone, kelja, on tarkoitettu yksinäisyyteen; se on tila rukoilla ja keskittyä omiin ajatuksiin. Keljassa nunna ja Jumala kohtaavat.
− Toisten nunnien luona ei vierailla ilman syytä. Olen asunut Lintulassa yhdeksän vuotta, enkä ole sinä aikana käynyt joidenkin nunnien keljoissa lainkaan, nunna Kristoduli kuvaa luostarielämän yksityistä puolta.
Nunna Kristoduli kulkee onnellisena valitsemaansa tietä. Hän on tyytyväinen, että jaksoi nuorena kamppailla kutsumuksensa puolesta.
− Elämme luostarissa pysyvien, ikuisten asioiden ilmapiirissä. Tuntuu, etteivät ihmiset aina ymmärrä sisäisen maailman merkitystä. Siinä jää suuri arvokas osa elämää elämättä.
Studio55/Jenni Kokkonen