Nuoret Leijonat taas murskaavana MM-kisoissa – Patrik Puistola paukutti hurjat tehot

55159002
Patrik Puistola nakutti tehot 2+1, kun Nuoret Leijonat kaatoi Kazakstanin lukemin 6-1.Lehtikuva
Julkaistu 29.12.2019 18:25
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue jatkoi murskaavia otteita nuorten MM-kisoissa, kun sunnuntain ottelussa Kazakstan jäi jalkoihin lukemin 7-1.

Nuorilla Leijonilla oli alla 8-1-voitto lauantailta Slovakiasta. Viikonlopun päätöskamppailuun Suomi sai kuitenkin hieman heikomman alun.

Kazakstan pääsi antamaan pientä shokkihoitoa 1-1-tasoitusmaalillaan.

Toisessa erässä Suomen joukkue otti kuitenkin ohjakset haltuunsa. Syksyn aikana Liigassa kovaa jälkeä tehnyt Matias Maccelli ja 17-vuotias huippulupaus Aatu Räty kasvattivat Nuorten Leijonien johtoa.

Kolmannessa erässä Patrik Puistola iski jo illan toisen maalinsa. Puistola oli Nuorten Leijonien ykköstähti, kun hän paukutti tehot 2+1.

Kolmen ottelun jälkeen Puistolalla on jo koossa seitsemän tehopistettä (4+3). Tappara-hyökkääjä on tällä hetkellä turnauksen pistepörssin kärjessä.

Kolmannen erän loppupuolella Mikko Kokkonen ja Kim Nousiainen kaunistelivat vielä loppulukemiksi 7-1.

Suomi kohtaa alkulohkon päätösottelussaan Sveitsin. Kyseinen kamppailu pelataan tiistaina.

U20 MM-kisat, Kazakstan-Suomi 1-7 (1-2, 0-2, 0-3)

06.01 0-1 Patrik Puistola (Kristian Tanus, Ville Heinola)
10.13 1-1 Andrei Buyalsky (Yusup Asukhanov, Ruslan Demin)
14.31 1-2 Kristian Tanus (Joonas Oden, Patrik Puistola)

20.54 1-3 Matias Maccelli (Lassi Thomson)
32.37 1-4 Aatu Räty (Aku Räty, Ville Heinola)

47.06 1-5 Patrik Puistola (Joonas Oden)
53.49 1-6 Mikko Kokkonen (Toni Utunen)
57.58 1-7 Kim Nousiainen (Matias Maccelli, Lenni Killinen)

Torjunnat:

Roman Kalmykov, Kazakstan: 7+12+8=27
Kari Piiroinen, Suomi: 8+7+6=21

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat