Välivuoden suosio pysyy vahvana lukiolaisten joukossa, ilmenee Nuorten tulevaisuusraportti 2019 -tutkimuksesta.
Tärkeimpiä syitä välivuodelle ovat lukiolaisten mukaan töiden tekeminen ja rahan säästäminen sekä opiskeluvalinnan miettiminen. Välivuoden pitäminen on suosittua etenkin lukiolaistyttöjen keskuudessa. Heistä jopa 38 prosenttia aikoo pitää välivuoden.
– Välivuoden suosio on vakiintunut korkealle tasolle. Tämä ei johdu niinkään korkeakoulujen valintakriteereistä, vaan isommasta asennemaailman muutoksesta, sanoo T-Median tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen tiedotteessa.
– Nuoret eivät todellakaan odota omannäköisen elämän alkamista eläkeikään. Yksilöllistyvä elämäntapa on tullut jäädäkseen.
T-Media toteutti raportin viestintätalo Talous ja nuoret TAT:n toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi helmi–maaliskuussa lähes 5 200 lukiolaista ja yli 4 100 ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevaa nuorta.
Lukiolaistytöistä 78 prosenttia stressaa alavalintaansa opintojen aikana. Pojilla vastaava luku on 59 prosenttia. Tutkimuksen mukaan nuoret ovat kuitenkin positiivisia työelämää kohtaan. Lukiolaisista 85 prosenttia uskoo, että heille löytyy oma paikka työelämässä. Näkemys on yhtä valoisa ammatillisten opiskelijoiden joukossa.
Esikuvat ja some auttavat jatko-opintopohdinnoissa
Jatkokouluttautuminen on tärkeä osa nuorten suunnitelmia. Lukiolaisista reilut 80 prosenttia aikoo hakea opiskelemaan lukion jälkeen yliopistoon. Määrä on sama kuin viime vuonna. Yliopiston suosio on noussut viidessä vuodessa 5 prosenttiyksikköä. Ammattikorkeakoulun suosio on vastaavassa ajassa laskenut 11 prosenttiyksikköä. Sinne lukiolaisista aikoo hakea 38 prosenttia.
Lue myös: Ylioppilaskirjoitusten vilppiyrityksiltä ei tänäkään vuonna vältytty – seuraukset ovat ankarat
Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista yhdeksän kymmenestä aikoo valmistumisen jälkeen hakea töitä. Noin puolet vastanneista suunnittelee pyrkivänsä ammattikorkeakouluun.
Jatko-opiskelupohdinnoissa nuoria auttavat esikuvat, joita ovat muun muassa oma äiti ja julkisuuden henkilöt. Opiskeluvalintojen tukena käytetään muun muassa Googlea ja Instagramia.
Media ja sosiaalinen media vaikuttavat nuorten tulevaisuuskäsityksiin vahvasti. Kuitenkin opinto-ohjaajaa ja oppilaitosten nettisivuja pidetään tärkeimpinä tietolähteinä. Erityisesti lukiolaiset kaipaavat yksilöohjausta jopa nykyistä enemmän.
Lue myös: Neljäsosa yläasteikäisistä on yrittänyt vähentää puhelimen käyttöä – ovat tietoisia haitoista
Nuoret aikovat kehittää omaa osaamistaan myös jatko-opintojen jälkeen. Ammatillisista opiskelijoista kaksi kolmasosaa ja lukiolaisista 70 prosenttia uskoo, että ammattikorkeakoulun tai yliopiston jälkeen osaamista täytyy päivittää eri keinoin. Osaamistaan nuoret aikovat ylläpitää muun muassa työn ohella tapahtuvalla koulutuksella.