Keravalla tapahtui viiime lauantaina tilanne, jossa mopoilla liikkuneita nuoria oli uhkailtu varsijousella kaupan parkkihallissa.
Poliisin mukaan julkisuudessa on ollut videokuvaa, jossa punainen Toyota Avensis -merkkinen henkilöauto kaasuttaa poliisilta karkuun parkkihallissa. Poliisi kertoo yksilöineensä asiaan liittyvän henkilöauton ja autolla tapahtumahetkellä liikkuneen henkilön.
– Uutisoinnin ansiosta tulleista yleisövihjeistä oli tutkinnassa suurta apua. Tällä hetkellä asiaa tutkitaan toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona ja laittomana uhkauksena, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Freddie Cederlund kertoo.
Esitutkinta jatkuu osallisten kuulusteluilla.