Nuoriso törttöili olan takaa Oulun Kiikelissä

Poliisi kertoo nuorten häiriökäyttäytymisestä Oulussa viikonloppuna. 

Poliisin mukaan eilen kaupungissa oli runsaasti nuorisoa liikkeellä – ensin kaupunginosien kouluilla ja myöhemmin kaupungin keskustassa Torinrannassa ja Kiikelissä. 

Poliisin mukaan Kiikelissä oli parhaimmillaan yli tuhat nuorta. 

Poliisin mukaan eilisillan ja viime yön aikana hätäkeskukseen tuli yhteensä 51 rakettien ampumiseen liittyvää ilmoitusta. Raketteja ammuttiin niin Oulussa kuin ympäristökunnissakin. Suurin osa tehtävistä tuli kuitenkin Ouluun. 

– Kiikelissä juopuneet nuoret ampuivat raketteja parin kolmen tunnin ajan holtittomasti ja ainakin yksi henkilö sai vammoja raketin osumastam kertoo poliisi.

Poliisi takavarikoi alkoholia ja ilotulitteita nuorilta. Muutaman nuoren vanhemmat noutivat omansa kotiin. 

Poliisi kertoo, että kaikista rikkomuksiin syyllistyneistä alle 18-vuotiaista laadittiin lastensuojeluilmoitus. 

Valvonnan yhteydessä tehtiin myös huumausainevalvontaa. Poliisi takavarikoi vähäisen määrän huumausainetta kahdelta täysi-ikäiseltä henkilöltä.

 

Lue myös:

    Uusimmat