Nuorten kaahaus päättyi kolariin Huittisissa, useita sivullisia vaarassa – silminnäkijät poliisille: "Kyseessä oli jonkinlainen takaa-ajo"

huittinen-kartta
Kahta nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Huittisissa.Google Maps
Julkaistu 04.10.2019 08:42
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Kahta nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Huittisissa.

Lounais-Suomen poliisi sai eilen iltapäivällä ilmoituksen kahdesta henkilöautosta, jotka kaahasivat peräkkäin kovaa vauhtia paikallisen K-marketin pihassa.

Autot olivat törmänneet toisiinsa ennen kuin poliisipartio pääsi paikalle.

– Tapahtumia selvitellessä kävi osallisten sekä silminnäkijöiden kertomana ilmi, että kyseessä oli ollut jonkinlainen takaa-ajo ja törmäys oli aiheutettu tahallisesti, poliisi kertoo tiedotteessa.

Paikalla oli runsaasti sivullisia, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Poliisi epäilee vuonna 1998 syntynyttä kokemäkeläismiestä ja vuonna 1999 syntynyttä sastamalalaismiestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lisäksi sastamalalaismiestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta ilman ajo-oikeutta.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet