Nuorten Leijonien kapteeni: Alussa pitää olla hereillä

Vaälimäki & co.
Juuso Välimäki (nr. 6) antaa ohjeita joukkuetovereilleen.© Anders Marshall, All Rights Reserved
Julkaistu 01.01.2018 10:16

ALEKSI VIRTANEN / KIMMO ROMANOFF

Nuoret Leijonat hävisi Yhdysvalloille lukemin 4-5 MM-kisoissa sunnuntaina. Suomen kapteeni Juuso Välimäki tietää missä on parannuskohdat puolivälieriin.

Yhdysvallat pääsi toisen erän alussa jo 3-0-johtoon ennen kuin Nuoret Leijonat heräsi otteluun mukaan. Viimeisessä erässä tilanne oli hetken aikaa jopa 4-4, mutta Adam Fox ratkaisi ottelun reilu minuutti ennen loppua.

Välimäki ei ollut tyytyväinen Nuorten Leijonien ottelun alkuun.

- Alussa pitää olla hereillä. Ensimmäinen erä oli meiltä heikko, vaikka pelasimmekin sen jälkeen loistavasti. Heräsimme erätauolla, Välimäki kertoi ottelun jälkeen MTV Sportille.

Välimäki ei ole huolissaan turnauksen jatkon suhteen.

- Olemme menossa oikeaan suuntaan. Pystymme jokainen nostamaan vielä tasoamme.

Nuorten Leijonien turnaus jatkuu puolivälieräottelulla Tshekkiä vastaan tiistaina kello 19 Suomen aikaa.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat