Kasvava joukko nuoria voi huonosti. Viimeiset viisi vuotta nuorten psykiatriset vastaanotot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Nuorisopsykiatriassa hoidetaan 13-18-vuotiaita.
Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisolääkäri Miila Halonen-Saari toteaa, että syyt nuorten pahoinvointiin ovat moninaiset.
– Yksiselitteistä syytä ei varmaankaan ole, mutta ajattelen, että nuoriin kohdistuvat paineet ovat yksi asia. Odotukset ovat mittavia ja epäsuhteessa kehitysvaiheeseen ja sen hetkiseen ikätasoon nähden, Halonen-Saari sanoo.
Paineita on havaittavissa nuorten keskuudessa koulussa.
– Toisen asteen opiskelijat kertovat, että pitäisi kovin varhain tietää, mitä elämältä ja tulevaisuudelta haluaa. Tällaisten paineiden keskellä voi olla raskasta kasvaa.
Lue myös: Pysäyttävän moni lapsi ja nuori kärsii mielenterveysongelmista koronan vuoksi: "Lapset ovat kriisissä juuri nyt"
Halonen-Saaren mukaan nuorten pahoinvointia tutkitaan jatkuvasti ja tietoa saadaan lisää.
Mielenterveysongelmat vaihtelevat ja hoidossa olevilla nuorilla voi olla masennusta ja ahdistuneisuutta, psykoosisairauksia ja ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevaa syömishäiriötä.
Halonen-Saaren mukaan ennusteet toipumiseen vaihtelevat diagnoosista riippuen. Psykoosisairauksista toipuminen vie enemmän aikaa, mutta lievemmissä mielenterveysongelmissa ennuste on hyvä. Suurin osa nuorista tulee toipumaan.
Vaikeissakin tapauksessa pyritään siihen, että ihminen pystyisi elämään mahdollisimman normaalia elämää. Lääkityksellä pystytään pitämään oireita kurissa.
– Pystyisi opiskelemaan ja osallistumaan jotenkin työelämään, Halonen-Saari sanoo.