Nuuskakaaos lentokentällä: Ruotsin MM-valmentaja jäi porukasta – ilmestyi lopulta paikalle satoja euroja köyhempänä

nuuskamies
Ruotsin maalivahtivalmentaja Leif Troedssonin MM-matkalle tuli muutama satanen lisähintaa.
Julkaistu 12.07.2023 08:36
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Ruotsin maajoukkueen maalivahtivalmentajan MM-kisareissusta tuli yhtäkkiä satoja euroja kalliimpi, sillä hänelle lätkäistiin nuuskasta isot tullimaksut Uudessa-Seelannissa.

Osa Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueesta saapui eilen Uuteen-Seelantiin. Maalivahtivalmentaja Leif Troedsson tuli maahan samalla koneella muutaman pelaajan kanssa. Pelaajat kerääntyivät tulohalliin ryhmänä, mutta maalivahtivalmentajaa ei näkynyt missään.

Syy selvisi tovin kuluttua. Leif Troedsson oli jäänyt tulliin. Uudessa-Seelannissa maahantuloa koskevat säännöt ovat tiukat ja esimerkiksi nuuskan maahantuonti ei tapahdu kovin helposti. 

Troedsson joutui maksamaan mukanaan tuomastaan nuuskasta tullimaksuja usean satasen euroissa. Aftonbladetin artikkelissa puhutaan noin neljästä sadasta eurosta.

Koomista asiassa on, että Troedsson ei edes saanut nuuskapurkkejaan mukaan, vaan ne ovat vielä matkalla maahan. Vain Stina Blacksteniuksen matkalaukut löysivät perille Uuteen-Seelantiin. Muiden matkassa olleiden ruotsalaisten matkatavarat ovat edelleen jossain päin maailmaa.

Matka Ruotsista Uuteen-Seelantiin oli pitkä. Ruotsin joukkue matkasi paikalle pienissä ryhmissä eri reittejä. MM-kisat alkavat heinäkuun 20. päivä. Ruotsi aloittaa pelinsa 23.7. Etelä-Afrikkaa vastaan ja kohtaa myöhemmin alkulohkon otteluuissa Italian ja Argentiinan.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo