Nyt jysähti! Olympiavoittaja kiskaisi maagisen maailman kärkituloksen

16.1.1006561002
Valarie Allmanin ilme oli häkeltynyt hirmuheiton 71,16 hänelle tuoneessa ISTAF Berlin -kilpailussa.imago images/Beautiful Sports/ All Over Press
Julkaistu 13.09.2021 20:33
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Kiekonheiton olympiavoittaja Valarie Allman kiskaisi sunnuntaina Berliinissä kauden uudeksi kansainväliseksi kärkitulokseksi 71,16.

Allmanin huippuheitto lävähti kovatasoisten ISTAF Berlin -kilpailujen avauskierroksella aivan sektorin oikeaan reunaan. 71,16 on uusi kiekonheiton Yhdysvaltain ennätys, ja sillä hän yltää tämän vuosituhannen naisten tilastoissa kakkoseksi. Allman paransi viime vuodelta ollutta aiempaa ennätystään metrillä ja yhdellä sentillä.

26-vuotiaan Allmanin vuosi on ollut mahtava. Siihen on mahtunut myös olympiakulta Tokiosta.

– Tällä kaudella on ollut monia maagisia hetkiä. 2021 on tulossa loppuun, ja oman ennätyksen tekeminen tuntuu hyvältä. Kaikki työni maksaa itsensä takaisin. Minun kauteni on ollut unelmien täyttymys, Allman sanoi Athletics Weeklyn mukaan.

LUE MYÖS: Huima tulos! Rovaniemellä nähtiin Suomen kaikkien aikojen pisin kiekkokaari

Tänä vuonna 70 metriä on puhkaissut Allmanin lisäksi ainoastaan Jorinde van Klinken, joka heitti toukokuussa Alankomaiden ennätykseksi 70,22.

Allmania pidemmälle tällä vuosituhannella on heittänyt vain Sandra Perkovic. Perkovicin uran paras on hänen vuonna 2017 heittämä Kroatian ennätys 71,41.

Perkovic on kaikkien aikojen listalla 15:ntenä, Allman nyt 18:ntena. Naisten kiekonheittoa hallitsevat 1980-luvun tulokset, ja maailmanennätyksenä on Itä-Saksaa edustaneen Gabriele Reinschin 76,80 vuodelta 1988.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu