Nyt katosi näkyvyys! Kuvat: Kevään ensimmäinen hernerokkasumu valtasi etelärannikon

sumu
Hernerokkasumussa näkyvyys on alla sata metriä. Näin oli muun muassa Helsingin Pasilassa tänä aamuna.
Julkaistu 05.04.2018 10:20

Krista Rastamo

krista.rastamo@mtv.fi

Kevät on tullut etelärannikolle, tai ainakin kevään ensimmäinen kunnon sumu, hernerokkasumu. Mutta miten hernerokkasumut syntyvät ja mitä se edes oikeasti tarkoittaa?

1:10img

Video: Eilen sumu valtasi Helsinki-Vantaan lentoaseman

– Tämä on kevään ensimmäinen kunnon laajamittainen sumutapahtuma. Yleensä sankka sumu tulee lämpimän ilmamassan myötä, joka tänne nytkin saapui, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Pouta kertoo, että sankimmat sumut muodostuvat silloin, kun lämmin ilma jäähtyy kohdatessaan kylmän maan.

– Parhaat sumut syntyvät nimenomaan silloin, kun meri tai iso järvi on vielä jäässä tai lähes jäässä. Se kylmentää ilman siihen pisteeseen, että kosteus tiivistyy sumuksi, Pouta sanoo.

sumu3

Sumua Helsingin Pasilassa tänään aamulla.

Vappusumu tyypillinen Helsingissä

Poudan mukaan esimerkiksi keväällä merellä syntyvä sumu voi kestää rantaviivalla tai meren päällä hyvinkin koko päivän.

– Esimerkiksi vappuna on tyypillistä, että sumu valtaa Helsingin keskustan, kun samaan aikaan esimerkiksi sisämaassa Vantaalla saattaa olla hyvinkin lämmintä ja kirkasta. 

sumu2​​​​​​​

Voiko tätä tämänaamuista sumua Helsingissä kutsua hernerokkasumuksi?

– Kyllä, se on ollut paikoin aika sakeaa. Sankka sumu voi aiheuttaa esimerkiksi liikenteessä vaaraa sillä tavalla, että sumussa ei tahdo erottaa edessä ajavaa autoa. Sankan sumun määritelmä on, että näkyvyys on selvästi alle sata metriä.

– Tälla hetkellä (kello 9.25) Helsingin keskustassa näkyy aika pitkälle ja kyseessä on pikemminkin utu, Pouta kertoo.

Katso alla olevalta videolta, miten syksyiset sumut syntyvät!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa