Myös Marko Maunuksela, Tommi Soidinmäki, Marco Lundberg ja muut Suomen musiikkitähdet muistavat edesmennyttä Reijo Taipaletta sosiaalisessa mediassa.
Kotimaiset musiikkitähdet huomioivat Reijo Taipaleen kuoleman sosiaalisen median tileillään.
Lue myös: Reijo Taipaleen tyttäreltä koskettava kirjoitus: "Musertavan surun ja kaipauksen keskellä tuo lohtua ajatus siitä, että isä on nyt päässyt Satumaahan"
Iskelmätähti Anne Mattila kirjoittaa koskettavasti Taipaleesta Facebookissa. Mattila levytti Taipaleen kanssa Villiinnyttiin-nimisen dueton Perutaan häät -hittialbumilleen vuonna 2006.
– Tänään sain kuulla ikävän uutisen, että Reijo Taipale on menehtynyt. Tutustuin Reijoon jo 13-vuotiaana. Hän kannusti aina upeasti. Reijon ääni on ainutlaatuinen. Aito, rehellinen. Upea ihminen, Mattila kirjoittaa.
– Nyt lähti kova seppä. 1990-luvulla näin kerran konserttinsa ison orkesterin keulilla Kulttuuritalossa. Kokovalkoisessa puvussa Reiskassa oli kyllä maailmanluokan karismaa, kirjoittaa Twitterissä Happoradio-yhtyeen laulaja Aki Tykki.
Musiikin monitoimimies Ilkka Vainio muistaa Taipaletta Instagramissa.
– Kiitos kun olet pitänyt meistä hyvää huolta vuosikymmeniä hienoilla lauluillasi ja tinkimättömällä tyylilläsi. Olet Suomalaisen miehen mitta. Mestarin muistoa kunnioittaen, Vainio kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Eini kirjoitti Facebookissa Taipaleen kuolemasta.
– Suuri Ääni on poissa. R.I.P Reijo Taipale.
Neljä Ruusua -yhtyeen rumpali Kämy Kämäräinen muistaa Taipaletta Instagramissa.
– Reijo Taipale 1940–2019. RIP, Kämäräinen kirjoittaa kuvan yhteydessä lisäten mukaan muun muassa aihetunnisteet tango, iskelmä, viihde ja mestari.
Vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki on lisännyt muistosanojensa oheen englanninkielisen aihetunnisteen suomalaisen musiikin kuningas.
Hän toteaa postauksessaan englanniksi myös suomalaisen tangon kuninkaan olevan poissa.
– Hieno taiteilija ja mies on poissa, Soidinmäki kirjoittaa.
Tangokuninkaaksi vuonna 2016 kruunattu Marco Lundberg siteeraa Facebook-postauksessaan Reijo Taipaleen Satumaa-ikivihreää.
– Suuri suru valtasi mielen... Lepää rauhassa, Reijo Taipale. Osanottomme omaisille, kirjoittaa Lundberg.
Vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela toteaa Twitterissä yhden suurista olevan poissa.
– Iskelmän monitaituri, kansanmies, legenda. Olkoon hän nyt ikuisessa satumaassa, Maunuksela twiittaa.
Myös muista yhteyksistä tunnetut nimet muistavat Reijo Taipaletta.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijana julkisuuteen noussut Helsingin Paavalin seurakunnan pastori Kari Kanala jakoi Taipaleen kuolinuutiset Twitterissä.
– "Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan". R.I.P. Reijo Taipale.
Taipaleen kuolinuutisen jakoi omalla Twitter-tilillään myös koomikko Andre Wickström.
– RIP Reijo Taipale, Wickström twiittasi.
Iskelmälegenda Reijo Taipale kuoli perjantaina 26. huhtikuuta 2019. Taipale sairasti pitkään muistisairautta, kerrottiin laulajan perheen lähettämässä tiedotteessa.