Krista Tervo kiskaisi Suomi–Ruotsi-yleisurheilumaaottelun moukarinheiton voittoon kisaennätyksellä ja kauden parhaalla tuloksellaan. Suomalainen latasi Tukholmassa komeasti 73,09.
Tervo rikkoi moukarikisan neljännellä kierroksella 70 metriä tuloksella 70,15. Seuraavalla kierroksella paukkui vielä parempaa: 73,09, Tervon kauden paras tulos.
Suomalainen otti huippuheitostaan ilon irti riehakkain tuuletuksin.
– Tuntuu kyllä tosi hyvältä. Tämä on ollut niin vaikea kausi. Ei ole kisassa saanut sellaisia tuloksia, mihin on tiennyt pystyvänsä, niin kyllä tuntuu hyvältä, Tervo sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Tervo vahvisti, että tekniikkaa on saatu loppukesästä paremmalle tolalle.
– Nyt oli jo sinne päin. Ei ollut vieläkään ihan sitä, mitä haetaan, mutta onhan tästä ihan kiva lähteä ensi kautta kohti.
Huomattavista tekniikkavaikeuksista tänä kesänä kärsinyt Tervo oli rikkonut aiemmin tällä kaudella 70 metriä vain yhdessä kilpailussa, kun hän heitti toukokuun lopussa 71,86. Hän sinkaisi viime vuonna naisten Suomen ennätykseksi 74,40.
Kolmoisvoitto
Tervon kärkitilaa Ruotsi-ottelussa uhitteli viimeisellä heitollaan Silja Kosonen, mutta hän taipui 11 sentillä piiskattuaan 72,98.
Suvi Koskinen täydensi Suomen kolmoisvoiton moukarissa tuloksella 70,56. Samalla ensimmäistä kertaa kolme suomalaisnaista ylitti 70 metriä samassa moukarikilpailussa.
Kauden kotimainen kärkitulos on Silja Kososen Budapestissa MM-karsinnassa moiskauttama 74,19.