Sää jatkuu kylmänä vielä tänään. Tiedossa on kireää pakkassäätä etenkin maan eteläosiin.
Ilmatieteen laitos on antanut pakkasvaroituksen kireän pakkasen vuoksi täksi päiväksi maan etelä- ja keskiosiin.
Aamukahdeksan aikaan maan etelä- ja keskiosissa oli paikoin enemmän pakkasta kuin pohjoisessa.
Maan etelä- ja keskiosissa pakkaslukemat olivat länsirannikkoa lukuun ottamatta 23–29 asteessa.
Lue myös: Meteorologi väläyttää: Rajun lauhtumisen jälkeen uusi käänne – "Kireän pakkasen paluu?"
Pohjoisessa mittarin lukema sijoittui 16–26 pakkasasteeseen.
Ainoastaan länsirannikolla pakkasasteet ovat aamulla olleet alle kymmenessä.
– Sunnuntai on maan eteläosissa vielä hyvin kylmä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Leena Laakso sanoo STT:lle.
Kaikkein kylmintä on maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, joissa pakkasta arvioidaan olevan yli kaksikymmentä astetta.
Kaikkein kylmimmät lukemat ajoittuvat koko maassa aamuun.
Lauhtuminen alkaa illalla
Pakkaset alkavat hellittää tänään Pohjois-Lapista alkaen, ja viimeisenä sää lauhtuu maan eteläosissa.
– Tiistaina voidaan olla plussan puolella suuressa osassa maata.
Tänään illalla tulee voimaan lisäksi huonon ajokelin varoitus maan länsiosassa ja osissa keskistä Suomea.
Varoitus johtuu siitä, että lauhtuvan sään ennakoidaan tuovan maanteiden pinnoille kuuraa.
Huomenna ajokeli on varoituskartan mukaan huono jo koko Suomessa Koillismaan kolmea paikkakuntaa lukuun ottamatta.
Katso alta, millä paikkakunnilla lämpötila kipuaa jo ehkä huomenna plussalle!
5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle
Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.