Mäkikarsinta siirtyi taas

Zakopanen mäkimontussa tuuli 17. tammikuuta 2015.
Tuuli on ollut kiusana Zakopanessa. Kuva perjantailta.
Julkaistu 17.01.2015 17:53(Päivitetty 17.01.2015 20:16)

MTV SPORT–STT

Mäkihypyn maailmancupin kilpailun karsinta peruuntui toistamiseen Puolan Zakopanessa kovan tuulen vuoksi. 

Karsinta on määrä hypätä sunnuntaina ennen henkilökohtaista kilpailua. Alun perin karsinta oli ohjelmassa jo perjantaina, mutta tuuli siirsi sen lauantaiksi. 

Sunnuntain kilpailuun pyrkivät suomalaisista Lauri Asikainen, Anssi Koivuranta ja Jarkko Määttä.

TV-ohjelmat

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy