Nyt on liikuttavaa – Ruotsin kultavahdin pojan haastattelusta somehitti

25.2HJMNH1
Ruotsin Andreas Palicka oli EM-finaalin yksi suurimmista tähdistä.
Julkaistu 02.02.2022 10:05
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Ruotsin käsipallomaajoukkue voitti viikonloppuna EM-kultaa kaatamalla loppuhetkillä Espanjan. Kotiinpaluun yhteydessä tehdystä maalivahti Andreas Palickan poika Astonin haastattelussa tuli sosiaalisen median hitti.

Ruotsin joukkue saapui maanantaina kotiin Unkarista. Heitä vastassa olivat kannattajat sekä perheenjäsenet. Aston antoi oman näkemyksensä isänsä suoritukseen.

– Hän on maailman paras, tai maailman toiseksi paras. Landin (Tanskan maalivahti Niklas Landin) on hiukan parempi, Aston sanoi SVT:lle. 

35-vuotias Palicka oli aiemmin voittanut Ruotsin paidassa vuonna 2018 EM-hopeaa ja vuosi sitten Egyptissä MM-hopeaa. Astonilta kysyttiin, että miltä hänestä tuntuu, kun isä tuo kotiin kultamitalin.

– Outoa. Hän tulee yleensä kotiin hopea- tai pronssimitalin kanssa, Aston totesi ja samalla Palicka repesi nauruun. 

Ruotsi voitti nyt EM-kultaa ensimmäisen kerran 20 vuoteen. Se on ollut Euroopan ykkönen viidesti. Sillä on neljä maailmanmestaruutta sekä neljä olympiahopeaa.

Katso haastattelu alta. 

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu