Nyt ratkotaan Tapparan puolivälierävastus – Lukko-riveistä tipahti taas yksi nimi

TPS tekee 2-1 maalin 1:06
TPS ratkaisi lauantaina voiton tällä maalilla – miten käy tänään Raumalla?

Lukko ja TPS ratkaisevat tänään sen, kumpi joukkue etenee kahdeksan parhaan joukkoon ja Tapparan puolivälierävastustajaksi.

1. kierroksen ottelusarja on tilanteessa 1–1. Kiekko tippuu ratkaisevan kamppailun merkeissä Raumalla klo 18.30.

Kotijoukkue Lukko on tehnyt kokoonpanoonsa muutamia viilauksia. Viime ottelussa nimellisesti seiskapakiksi merkitty Tarmo Reunanen puolustaa ykkösparissa Josh Brookin rinnalla. Joonas Järvinen siirtyy kolmospariin Kalle Ervastin viereen.

Avainpuolustaja Niclas Almari ei ole pelaavassa kokoonpanossa. Almari kuuluu Lukon neljän eniten pelaavan puolustajan joukkoon. Perjantaina ottelusarjan avauksessa loukkaantunut Brayden Burke on niin ikään edelleen sivussa. 

Kakkoshyökkäysvitjan laitaan nousee nuori Jami Krannila, joka hyökkäsi lauantaina nelosessa. Tuukka Tieksola siirtyy 13. hyökkääjäksi. Lenni Hämäläinen nousee kokoonpanoon tuoreena nelosketjun hyökkääjänä. 

Lukko-maalissa torjuu kolmannen kerran peräkkäin Christopher Gibson

Lauantaina otteluparin Turussa tasoittanut TPS luottaa lähes muuttumattomaan miehistöön. Vain seiskapakki vaihtuu kohtalonotteluun. Jimi Suomi nousee mukaan, Roni Sevänen huilaa. TPS-maalia tilkitsee kahden edellisen ottelun tapaan Filip Lindberg.

KalPa selvitti runkosarjan seitsemänneltä sijalta tiensä puolivälieriin kaatamalla Sportin suoraan 2–0. Kuopiolaiset kohtaavat siis toiseksi sijoittuneen Ilveksen. Runkosarjavoittaja Tappara hyökkää Lukon tai TPS:n kimppuun. 

Lukko ja TPS ratkaisevat jatkopaikan klo 18.30 alkaen. Ottelua voi seurata MTV Katsomosta!

Lue myös:

    Uusimmat