Uudessa elämäkerrassaan laulaja Katri Helena kertoo tarinansa omalla äänellään.
Torstaina 13. huhtikuuta ilmestyy laulaja Katri Helenan, 77, elämäkerta nimeltään Katri Helena – Laulaja (Johnny Kniga). Teoksen on kirjoittanut Elina Hirvonen.
Katri Helenasta on 60-vuotisen uran aikana ilmestynyt noin 85 kiloa haastatteluja. Ainakin sen verran hänellä on niitä arkistoituna.
Kirjaprosessi lähti liikkeelle kolmisen vuotta sitten, kun koronapandemia pakotti laulajan pysähtymään. Pitkään elämäkertaa vastustanut Katri Helena myöntyi lopulta, koska ymmärsi, että aikaa ei ole enää paljon.
– Tajusin, että nyt se on tehtävä, ettei kukaan muu ala kertoa nimissäni sitä, hän sanoo.
Arkistoista ja omista muistoista syntyi Hirvosen haastattelujen avulla kolmen vuoden aikana vähitellen kirja, johon laulaja ei lisäisi mitään tai josta hän ei ottaisi mitään pois.
Vuosikymmeniä valokeilassa
Katri Helena Kalaoja (os. Koistinen) syntyi vuonna 1945 Pohjois-Karjalaan, Tohmajärven Uuden-Värtsilän kylään. Hän kirjoitti jo kansakoulun toisella luokalla vihkoonsa "minä olen Katri ja olen laulaja". Hän kasvoi vanhempiensa ainoana lapsena. Vuonna 1963 hän levytti ensimmäisen singlensä, Poikien kuvat. Seuraavana vuonna ilmestyi Puhelinlangat laulaa, joka oli jo menestys.
Katri Helena kertoo, ettei oikeastaan tiedä, miksi laulaminen näyttäytyi ainoana mahdollisena urana jo lapsena.
– Olen miettinyt sitä itsekin, aika monta kertaa.
Syynä on laulajan mukaan todennäköisesti se, että sodan jälkeen ei ollut muuta viihdettä kuin radio ja iskelmät. Vanhempien rakkaus antoi uskon tekemiseen ja omaan itseen.
Ura on kestänyt nyt 60 vuotta, ja alkaa olla Katri Helenan mukaan loppuvaiheillaan.
Katri Helena kertoo, että hänellä ei ole uran 60-vuotisjuhlavuoden jälkeen mitään suunnitelmaa. Hän kertoo, että elämäkerta tuntuu viimeiseltä etapilta uralla ja tämän jälkeen hän voi vapaasti päättää, mitä tekee.
– Minulla ei ole mitään paineita tulevaisuudesta. Tämän jälkeen saan olla tai olla olematta tässä ammatissa.
Kirjassa Katri Helena kertoo suoraan, että häpeää sitä, millä tavoin lähti aikoinaan suhteeseen kirjailija Panu Rajalan kanssa noin neljä vuotta Timo-puolisonsa kuoleman jälkeen.
– Että en nähnyt, että tietyt asiat olivat näkyvillä. Toteutimme molemmat sokeana unelmaa. Minähän hain sitä, niin kuin Panukin varmasti, mitä meillä oli ollut edellisissä liitoissa. Mutta eihän elämä niin mene, Katri Helena kertoo kirjassa.
Kirjan mukaan Rajala väheksyi Katri Helenan työtä jatkuvasti ja vähintään vilkuili muita naisia. Uusi suhde seuraavaan vaimoon alkoi, kun Rajala ja Katri Helena olivat vielä naimisissa.
Lue myös: "Ihmiset puhuvat, että sä olet pahoinpidellyt teidän lapsia" – Katri Helena kertoo uutuuskirjassa, kuinka sai kuulla järkyttäviä juoruja perheestään
Rajala kirjoitti suhteesta omasta näkökulmastaan blogissaan ja vuonna 2013 ilmestyneessä Lavatähti ja kirjamies -kirjassa. Katri Helena kertoo elämäkerrassa polttaneensa teoksen lukematta, eikä tuolloin kertonut suhteen ongelmista.
– En halunnut lähteä siihen kilpaan silloin, vaikka kyllähän se sieppasi. Nyt en olisi voinut jättää sitä pois, koska tämä on minun elämäkertani, Katri Helena sanoo.
Samasta syystä kirjassa myös kerrotaan ensimmäistä kertaa tarkasti, miten suhde nykyiseen kumppaniin Tommi Liimataiseen sai alkunsa vuonna 2008. Salailun syy oli alun perin Katri Helenan mukaan se, että hän halusi antaa suhteelle ja Liimataisille oman rauhan.
Suhteen alussa Liimatainen oli 31-vuotias ja Katri Helena reilu kuusikymppinen.
Kirjassa kerrotaan, että laulajan lähipiiri ei hyväksynyt suhdetta heti. Myös hän itse mietti, tuleeko suhteesta mitään. Suhde on pakottanut Katri Helenan kohtaamaan oman ikänsä ja myös hyväksymään sen.
– Näillä mennään, se (lause) on käytössä koko ajan.