Nyt tyhjenee TPS – palkittu tähtipelaaja häipyy

Marja_salin
Otto Salin ja Viljami Marjala vaihtavat maisemaa.
Julkaistu 27.03.2025 17:17
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

@J_Hultin

Tähtihyökkääjä Viljami Marjala ja etenkin alkukaudella ja pudotuspeleissä tehoillut puolustaja Otto Salin jättävät TPS:n.

Turkulaisseura tiedotti kaksikon lähdöstä torstaina. TPS:n kausi päättyi maanantaina pudotuspelien 1. kierroksen viidennen ottelun jatkoerässä, kun SaiPa paineli jatkoon.

Marjala, 22, edusti TPS-organisaatiota kolmen kauden ajan. Hän vakiinnutti Liiga-paikkansa viime kaudella ja teki 40 tehopistettä. Marjala valittiin vuosi sitten SM-liigan kauden tulokkaaksi.

Päättyneellä sesongilla oululaislähtöinen hyökkääjä napsi 8+44=52 pistettä. Hän oli joukkueen pistepörssin kakkonen Max Lindrothin jälkeen. Kaksikon pistemäärä oli sama, mutta ruotsalaispuolustaja iski enemmän maaleja.

Salin, 21, siirtyi TPS:ään kesken kauden 2023–2024. Hän keräsi tänä vuonna runkosarjassa 28 pistettä ja oli joukkueen toiseksi tehokkain puolustaja. Salin hankki pisteistä valtaosan (20) ennen vuodenvaihdetta. Hän pelasi TPS:n vakiokokoonpanon puolustajista kolmanneksi eniten. Pudotuspeleissä pakki oli TPS:n tehokkain pelaaja pistein 2+2.

TPS kertoi myös hyökkääjä Aarne Talvitien vaihtavan maisemaa. Talvitie edusti TPS:ää kaksi kautta ja jäi etenkin tänä vuonna pieneen rooliin ja pienille tehoille. Hän teki täyden runkosarjan aikana kaksi maalia ja seitsemän tehopistettä.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga