USA 2007. Ohjaus: Steven Soderbergh. Käsikirjoitus: Brian Koppelman ja David Levien. Tuotanto: Jerry Weintraub, Steven Soderbergh. Kuvaus: Steven Soderbergh. Leikkaus: Stephen Mirrione. Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Al Pacino, Andy Garcia, Matt Damon, Elliott Gould, Casey Affleck, Don Cheadle, Carl Reiner, Scott Caan, Bernie Mac, Ellen Barkin, Michael Mantell, Shaobo Qin, Eddie Izzard. Kesto: 124 min.
Vuonna 1960 "Rat Pack" eli Frank Sinatra pelurikumppaneineen piti hauskaa kehnohkossa Vegas-äijäilyssä Ocean's Eleven, josta Steven Soderbergh (Traffic, Erin Brockovich) teki alkuperäistä ehomman viihdepaketin 2001: George Clooneyn johdolla komea kasinoryöstö sujui silmiä hivelevällä tyylillä ja pojilla oli keskenään niin kivaa että tekemisen riemu välittyi katsomoon asti. Näin ei käynyt enää väkinäisen oloisessa jatko-osassa Ocean's Twelve, jossa hahmoja alkoi olla liikaa ja sekava tarina muuttua itsetarkoitukselliseksi patsasteluksi eksoottisissa miljöissä. Onneksi sarjan kolmas elokuva palaa ruotuun ja tarjoaa taas tanakasti toimivan rikosrallin. Ensimmäisen osan karismaan ei kuitenkaan ylletä.
Danny Ocean -elokuvat edustavat puhtaimmillaan nk. suuri keikka -lajityyppiä, jossa juoni rakentuu keikan pikkutarkasta valmistelusta, sen taitavasta toteuttamisesta sekä tyydyttävästä lopputuloksesta, joka palkitsee myös kärsivällisen katsojan. Luonnollisesti jokainen jatko-osa edellyttää panosten korottamista: tarvitaan lisää erikoistaitoja, yhä uusia huipputeknisiä vimpaimia. Ja jotta katsoja pysyisi mukana, keikan pitää olla mutkikas muttei liian kimurantti, henkilöiden karikatyyrejä ja kumminkin samastuttavia. Soderbergh osui ensimmäisessä osassa napakymppiin mutta hukkasi toisessa punaisen langan, ja yksi syy oli romanttisten lonkeroiden tunkeminen pohjimmiltaan miehiseen saagaan. Lukuun ottamatta Ellen Barkinin hupsua sivuosaa naiset puuttuvat nyt kokonaan, ja tämä on hyvä juttu.
Jälleen lunki charmöörirosmo Danny (Clooney) yhdessä kaverinsa Rustyn (Brad Pitt) kanssa kerää ympärilleen possea putsatakseen Vegasin pöyhkeimmän kasinonomistajan Willie Bankin (Al Pacino) taskut timanteista ja pään turhista luuloista. Samalla kolmentoista kaverin poppoo haluaa kostaa sairaalassa makaavalle ystävälleen (Elliott Gould) tehdyn oharin, ja liittolaiseksi lähtee ensimmäisen tarinan pahis, kilpaileva pelipohatta Benedict (Andy Carcia).
Vaikka jouhevasti juttua heittävästä joukosta löytyy jälleen erikoisosaajia aasialaisesta akrobaatti-ihmeestä räjäytys-, kortti- ja lukkoeksperttiin, he saavat kuulla olevansa "analogisia pelureita digi-ajassa": pystyvätkö itseoppineet veteraanivekkulit päihittämään kasinon aarteita valvovan huipputurvajärjestelmän röntgenkameroineen ja valheenpaljastimineen? Riittääkö aseeksi ammoinen kädenpuristus Sinatran kanssa?
Humoristista ranttalisävyä on viety pidemmälle odottamattomien sivupolkujen, sisäpiirivitsien ja tarkoituksellisen kornien yksityiskohtien kuten tekonenien myötä; osa näistä toimii, osa ei. Hauskimmat osuudet on varattu Casey "Benin veli" Affleckille tämän hillittömältä kuulostavan espanjan kielen ansiosta: hänen hahmonsa järjestää meksikolaisessa hikitehtaassa vallankumouksen parempien työolojen puolesta. Naisten puutteessa elokuvan romanttisimmat hetket tapahtuvat tosielämän ystävysten Clooneyn ja Pittin välillä heidän vaellellessaan Vegasin jatkuvasti muuttuvassa keinomaisemassa ja nostalgisoidessaan vanhoja hyviä aikoja. Niiden perään haikailee myös sinisilmäinen Frankie-boy lopussa soivan My Kind of Town -kappaleen tahtiin. Ympyrä sulkeutuu ja hyvä mieli on taattu kaikille.
Teksti: Tuuve Aro