Kristiina Mäkelä oli yksi niistä 12 hyppääjästä, jotka hallitsivat Berliinin helteiset olosuhteet parhaiten ja selvittivät tiensä naisten kolmiloikan loppukilpailuun.
LUE MYÖS: Kristiina Mäkelä tyylillä EM-finaaliin – karsintaraja rikki ensimmäisellä hypyllä
Lämpötila Berliinissä kohosi jo keskiviikkoaamusta yli 30 asteen. Mäkelää ja muita ensimmäisen karsintaryhmän hyppääjiä ei helpottanut ollenkaan se, että järjestäjien kokeman teknisen vian vuoksi naiset joutuivat paistattelemaan puoli tuntia auringonpaisteessa ennen karsinnan alkua.
Mäkelä keksi keinot, jolla pitää itsensä viileänä helteisissä olosuhteissa.
- Siellä oli kuuma ja siinä tuli puolen tunnin tauko verryttelyhypystä karsintahyppyyn. Söi varmasti montaa hyppääjää, mutta minulla oli onneksi jääpussi mukana ja itseään hivelee vähän jäillä niin saa itsensä viileäksi. Hyppynsä kun oli hypännyt, niin halusi vain mahdollisimman nopeasti pois, Mäkelä kertasi MTV Sportille.
Mäkelä hyppäsi jo ensimmäisellään 14,24 metriä ja ylitti karsintarajan 14,05 selvästi. Parannettavaakin Mäkelän mukaan jäi loppukilpailua ajatellen.
- Se ei ollut ihan hyvää juoksua lankulle, että se ei ollut täydellinen hyppy sekään, että tosi paljon on parannettavaa, Mäkelä pohti.
Mäkelän hyppy oli karsinnan kahdeksanneksi pisin ja mitalisijoille päästäkseen hänen mukaansa vaaditaan ainakin 14,5 metriä pitkä hyppy.
- Kyllä tytöt näyttivät sen verran hyvältä, että 14,5-metrinen hyppy vaaditaan mitaliin.
Kolmiloikan loppukilpailu käydään perjantaina noin kello 21.10 Suomen aikaa.