Oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta oli ensimmäisenä tutkimassa Srebrenican tapahtumia 20 vuotta sitten. Hän johti tutkimusryhmää, jonka tehtävänä oli tunnistaa ruumiita.
– En ollut aiemmin nähnyt mitään täydellistä tuhoa, niin se tietysti on jäänyt sen vuoksi ehkä mieleen, Ranta muistelee nyt 20-vuoden takaisia tapahtumia.
Joukkomurha tehtiin vuonna 1995 heinäkuussa, kun Bosnian serbijoukot valtasivat kaupungin. YK oli julistanut kaupungin turvakaupungiksi, jota turvasivat hollantilaiset YK:n rauhanturvaajat. Rauhanturvaajat eivät voineet mitään bosnialaisjoukoille, jotka lopulta teloittivat noin 8000 miestä ja poikaa.
Joukkomurha paljastui oikeastaan maailmalle lopullisesti vasta seuraavan vuoden puolella. Silloin löydettiin myös ensimmäinen joukkohauta. Myöhemmin niitä löytyi lähes sata lisää. Ranta meni tutkimusryhmänsä kanssa sinne maaliskuussa vuonna 1996 ja viipyi alueella lokakuuhun 1997.
Työ alueella alkoi tutkimusryhmän johtajalle poliittisesti, kuten lähes aina, kertoo Ranta.
– Hyvin pitkälle neuvottelin sekä paikallisten, siis bosnialaisten viranomaisten, kanssa että sitten serbian edustajien kanssa. Aloitin neuvottelut jo maaliskuussa 1996, ennen kuin me olimme mitään tutkimuksia tehneetkään. Tavallaan tehtäväni on ollut luoda ne edellytykset työlle ja kerätä se tutkijaryhmä.
Ranta kuvailee nyt 20-vuotta sitten otettua kuvaa ironiseksi, koska keskellä sotaa kyltti oli yksinkertaisesti väärässä paikassa.
Ranta kertookin, että Srebrenican tutkimusten kautta hän ymmärsi lopullisesti, että jotta hän voisi työskennellä konfliktialueilla ja oikeuslääketieteellisen tutkimusryhmän jäsenenä, hänen piti opetella poliitikkojen, diplomaattien ja juristien kieli.
– He eivät opi kuitenkaan meidän kieltämme, joten minun piti opetella heidän.
Töitä seitsemän päivää viikossa
Töitä Srebrenicassa tehtiin usein seitsemän päivää viikossa. Ranta kertoo, että matkusti silloin usein naapurimaihin, ja välillä kotimaahan Suomeenkin asti, kun tarvitsi taukoa.
– Olimme kerran kolme tutkijaa kaksi kuukautta alueella ja se oli liian kauan. Sieltä täytyy välillä lähteä pois, koska siitä ympäristöstä ei saa sellaisia henkisiä virikkeitä. Se on vain sitä samaa pahuutta ja kuolemaa ja sen tutkimista, kuvailee Ranta työtään.
Srebrenican uhrien tunnistaminen jatkuu tänä päivänäkin. Huomenna 20-vuotismuistojuhlallisuuksissa haudan lepoon saatetaan yli 100 ruumista, jotka on tunnistettu vasta nyt.
Laaja-alainen tutkijaryhmä
Parikymmentä vuotta sitten tutkimusryhmässä oli mukana oikeuslääkäreitä, oikeushammaslääkäreitä, röntgenassistentteja ja ruumiinavausavustajia.
– Sitten meillä oli poliisitutkijoita, jotka olivat erikoistuneet nimenomaan dokumentaatioon. Joskus meillä oli mukana arkeologeja ja räjähdysasiantuntijoita, koska nimenomaan Balkanhan on ollut miinoitettua aluetta. Meillä on ollut myös maatutka-asiantuntijoita, siis ihan fyysikkoja, geologeja. Se on tällainen monitieteellinen ryhmä, joka tekee työn toisaalta erittäin kiinnostavaksi.
Tutkijaryhmä koulutti myös kokonaisen sukupolven paikallisia tutkijoita työhön.
– Minusta on erittäin tärkeää, että mukana oli tämä koulutuselementti. Suomihan myös varusti bosnialaisia tutkijoita, he saivat erilaisia laitteita, joita heillä ei muuten olisi ollut. Se tavallaan sitoutti heidät myöskin siihen tutkintaan.
– Uskon, että se paikallisten sitouttaminen on yksi tärkeä osa tutkintaa. Uskon, että se muodosti hyvän pysyvän pohjan bosnialaisille asiantuntijoille.
Kuva lapsijoukosta matkalla kouluun on yksi Rannan rakkaimista kuvista Srebrenicasta. Lapset ovat maan sisäisiä pakolaisia ja saivat luvan lähteä kouluun. Rannan mukaan sodasta huolimatta lapset olivat iloisia ja katsoivat tulevaisuuteen.