Oikeuskansleri: Asetusluonnos STT:n valtiontuesta vaatii tarkennusta

STT
Lehtikuva
Julkaistu 17.08.2018 18:20

MTV UUTISET–STT

Asetusluonnos valtion tuesta Suomen Tietotoimistolle (STT) on ongelmallisesti muotoiltu, katsoo oikeuskansleri Tuomas Pöysti. Kertaluontoiseksi tarkoitettua 1,5 miljoonan euron tukea sinänsä hän ei pidä ongelmallisena.

Pöysti toteaa, että EU:n lainsäädännön mukaan valtion tuilla tulee olla mahdollisimman vähän kilpailua vääristäviä vaikutuksia. Tämä on otettava huomioon siitäkin huolimatta, että STT on Suomessa ainoa täyden palvelun uutistoimisto.

Pöystin mukaan liikenne- ja viestintäministeriön tulee tarkentaa ainakin kahta asetusluonnoksen pykälää.

– Tämä on aika tavanomainen lainvalmistelutilanne, sanoo Pöysti.

Tukisumma hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa osana lisäbudjettia. STT:n omistuspohja muuttui kesäkuun lopulla, kun Sanoma-konserni osti Alma Medialta ja TS-Yhtymältä niiden osuudet STT:stä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa