Oikeusmurha vei USA:lta paikan MM-kisoissa – Panaman tasoitusmaali ei ollutkaan maali

Michael Bradley
USA:n kapteeni Micheal Bradley (kesk.) poistui kentältä pettyneenä.
Julkaistu 11.10.2017 10:07
Toimittajan kuva

Aleksi Virtanen

aleksi.virtanen@mtv.fi

Panaman tekemä haamumaali pudotti Yhdysvallat jalkapallon MM-kisoista. Yhdysvallat on jäänyt edellisen kerran ulos MM-kisoista vuonna 1986. 

Panaman 1-1-tasoitusmaalin Costa Ricaa vastaan teki Gabriel Torres 52. peliminuutilla. Torresille merkitty ”maali” ei ikinä edes ollut maali. Pallo ei missään vaiheessa ylittänyt maaliviivaa ja kaiken lisäksi pallo osui tilanteessa Panaman hyökkääjän Blas Perezin käteen.

Roman Torresin iskemä 2-1-voittomaali 88. peliminuutilla varmisti Yhdysvaltojen putoamisen ja samalla Panamalle maan historian ensimmäisen MM-kisapaikan.

Pohjois- ja Väli-Amerikan karsinnoissa ei ole käytössä maaliviivateknologiaa. Yhdysvallat voi tehdä asiasta valituksen, vaikkakin tuomion muuttaminen on hyvin epätodennäköistä Yhdysvaltain maajoukkueen tiedottajan Michael Kammarmanin mukaan.

Lähde: CBS

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat