"Olemme kaikki huoria" – Erika Vikman avaa uutuuskappaleensa sanomaa

Erika Vikmanilta uutta musiikkia – mitä on luvassa? 9:20
Videolta näet koko haastattelun, jossa Erika Vikman muun muassa kertoo, meneekö työ hänellä edelleen kaiken edelle.

Erika Vikman kertoi uudesta kappaleestaan Viiden jälkeen -haastattelussa.

Laulaja Erika Vikman vieraili uunituoreen musiikkinsa tiimoilta Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa torstaina 26. syyskuuta. Laulaja julkaisi torstain ja perjantain välisenä yönä uuden kappaleen, joka kantaa nimeä Myynnissä.

Kappaleessa lauletaan rahan edessä taipumisesta ja siitä, miten ihmiset ovat myynnissä. Kappaleen lopetuslauseena kuullaan "Älä huoli, huora se olet sinäkin".

Vikman kertoi Viiden jälkeen -haastattelussa, että Myynnissä-kappaleen työnimi oli Huora. Kappale sai laulajan mukaan alkunsa, kun hän keskusteli tuottaja Kiron sekä kappaleen tekemisessä mukana olleen Janne Rintalan kanssa rahasta. 

– Puhuimme rahasta, siitä, että kaikki me myymme itseämme ja siitä, että minkä takia sitten jonkun ammatin harjoittajia kutsutaan huoriksi, kun he myyvät itseään. Meille tuli ajatus biisistä nimeltä Huora, hän kertoi.

– Tämä kertoo siitä, että oli mikä tahansa ammatti tai status, niin me kaikki kuitenkin tavalla tai toisella juoksemme rahan perässä. Joihinkin se vaikuttaa paljon vahvemmin, joihinkin ehkä vähän vähemmän. Me kaikki myymme itseämme, olemme kaikki huoria, hän jatkoi.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Haastattelussa Vikmanilta kysyttiin, miten raha vaikuttaa häneen. Laulaja totesi, että hän tekee työtään rakkaudesta lajiin, mutta lisäsi, että tieto palkkiosta kyllä helpottaa pahimpina päivinä, kun lavalle nouseminen tuntuu vaikealta. 

– Kyllähän se helpottaa elämää totta kai ja on iso osa meidän kaikkien elämää, jonka olemme luoneet. Mutta en todellakaan tee tätä työtä raha edellä, hän sanoi.

Vikmanilla on takanaan kiireinen keikkakesä, ja marras-joulukuussa hänellä on tiedossa 17 keikkaa. Ensi kevään laulaja aikoo kertomansa mukaan pyhittää studiolle.

– Joskus olen kyllä tosi väsynyt keikkailemaan. Joskus kiertueet ehkä jopa ajavat minut hulluuden partaalle. Rakastan sitä, ja silloin samaan aikaan vihaan sitä. Mutta se on elämäntyylini ja ainoa asia, mikä pitää minut elämän pyörässä kiinni. 

Vikman on aikoinaan sanonut uhranneensa ammatilleen mielenterveytensä sekä kaveri- ja parisuhteitaan, sillä työ on mennyt kaiken edelle. Mikä on tilanne tällä saralla nyt? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat